Eero Aho
suomalainen näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Eero-Matti Aho (s. 26. tammikuuta 1968 Oulu[3]) on suomalainen Jussi-palkittu näyttelijä. Hän on esiintynyt useissa teatteri-, elokuva- ja televisiorooleissa. Aho tunnetaan muun muassa Antero Rokan roolista vuoden 2017 Tuntematon sotilas -elokuvassa. Televisiosarjassa Koskinen hän on esittänyt sen nimiroolia vuodesta 2021 lähtien.
Remove ads
Ura
Aho kävi kaksi vuotta Kallion lukiota kunnes pääsi 18 vuotta täytettyään Teatterikorkeakouluun vuonna 1986.[4] Hän valmistui vuonna 1991 ja oli kiinnitettynä KOM-teatteriin vuosina 1991–2005. Vuodesta 2005 hän on työskennellyt freelancerina.[5] Aho on näytellyt muun muassa Turun kaupunginteatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa.[4]
Vuonna 2008 Aho palkittiin parhaana miesnäyttelijänä Marrakechin elokuvajuhlilla Marokossa roolistaan elokuvassa Käsky.[6] Vuonna 2014 Aho sai Jussi-palkinnon vuoden 2013 parhaana miesnäyttelijänä roolistaan elokuvassa 8-pallo.[7] Vuonna 2015 Aholle myönnettiin Ida Aalberg -säätiön näyttelijäpalkinto.[8] Vuonna 2017 Aho palkittiin Irlannissa Angela Award -palkinnolla Subtitle European Film -festivaaleilla Rokan roolista elokuvassa Tuntematon sotilas.[9]
Remove ads
Filmografia
Elokuvat
- 1249 km (1989)
- Harjunpää ja kiusantekijät (1993)
- Romanovin kivet (1993)
- Juna (lyhytelokuva, 1994)
- Häjyt (1999)
- Juoksuhaudantie (2004)
- Tarpeettomia ihmisiä (2005)
- Katve (2007)
- Käsky (2008)
- Hyvä poika (2011)
- 8-pallo (2013)
- Silmäterä (2013)
- Henkesi edestä (2015)
- Pahan kukat (2016)
- Tuntematon sotilas (2017)
- Helene (2020)
Televisiosarjat
- Susikoira Roi – seikkailu saaristossa (1988)
- Hyvä veli (1995)
- Vuoroin vieraissa (1997)
- Trabant Express (1997)
- Kotikatu (1997–1998)
- Sydänten akatemia (1998)
- Isänmaan toivot (1998)
- Kaverille ei jätetä (1999–2001)
- Muodollisesti pätevä (1999)
- Äkkiä Anttolassa (1999–2000) (myös käsikirjoittajana)
- Korkeajännitystä – eli sähköä kotiin kuljetettuna (2001)
- Presidentit (2006)
- Sydänjää (2007–2010)
- Punainen kolmio (2015)
- Koskinen (2021-)
Kuunnelmia
- Uudenvuoden aatto
- Bronks
Dubbauksia
Remove ads
Yksityiselämä
Aho syntyi Oulussa, mutta varttui Helsingin Pukinmäessä. Hänen isänsä oli veturinkuljettaja ja äiti työskenteli rautatiehallituksessa. Hänellä on kaksi vanhempaa sisarusta. Esiintymistä hän on harrastanut lapsesta saakka.[4]
Vuosina 1994[10]–2006[11] Aho oli naimisissa näyttelijä Tiina Lymin kanssa. Heillä on kaksi tytärtä, Iida (s. 1994) ja Ella (s. 1997).[11] Ella pääsi Teatterikorkeakouluun vuonna 2018 ja opiskelee myös näyttelijäksi.[12] Vuosina 2008–2013 Ahon naisystävä oli näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatta.[13][14] Kesällä 2017 Aho meni naimisiin toimittaja-juontaja Teresa Meriläisen kanssa.[15] He ovat olleet yhdessä vuodesta 2013, ja saivat tyttölapsen helmikuussa 2016.[16]
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads