Esko Aho
suomalainen poliitikko ja Suomen pääministeri From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Esko Tapani Aho (s. 20. toukokuuta 1954 Veteli)[1] on suomalainen keskustalainen poliitikko. Hän toimi Suomen pääministerinä vuosina 1991–1995.[2] Kansanedustajana Aho toimi vuosina 1983–2003 ja Keskustan puheenjohtajana vuosina 1990–2002.[3] Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella.
Jätettyään politiikan Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä ja vuodesta 2009 Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana (executive vice president) sekä johtokunnan jäsenenä.[4] Toukokuussa 2012 Aho ilmoitti jättävänsä johtokunnan. Hän siirtyi senior fellow -tehtävään Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin.[5] Sen jälkeen hän on työskennellyt East Officen puheenjohtajana ja Venäjällä eri tehtävissä, muun muassa Euroopan unionin pakotelistalla olevan Sberbankin hallituksen jäsenenä.[6] Vuonna 2022 Aho ryhtyi hallituksen puheenjohtajaksi suomalaisten yritysten perustamaan China Office -yhtiöön, jonka tarkoitus on parantaa niiden liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa.[7]
Remove ads
Tausta
Aho on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.[3]
Politiikka
Nuorisopoliitikko
Ahosta tuli jo 17-vuotiaana keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja. Kolme vuotta myöhemmin hänet valittiin Nuoren keskustan liiton puheenjohtajaksi.[8] Hän oli tehtävässä vuodet 1974–1979.[9] Nuoren keskustan ajoista Aho vastusti johdonmukaisesti ydinvoimaa. Järjestöjohtajana hän rakensi suhteita aikakauden tapaan erityisesti Neuvostoliittoon ja Varsovan liiton maihin. Keskustanuorissa toimineista ikätovereista rakentui Ahon myöhempi poliittinen lähipiiri. Siinä vaikuttuvat myös tulevat Nokia-johtajat Jorma Ollila ja Olli-Pekka Kallasvuo.[8] Aho oli ulkoministerinä toimineen Paavo Väyrysen poliittinen sihteeri 1979–1980, kunnes siirtyi Kannuksen kunnan elinkeinoasiamieheksi vuonna 1981. Tehtävää hän hoiti vuoteen 1983 jolloin tuli valituksi kansanedustajaksi. Virkapaa kesti vuoteen 1991.[9]
Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri
Aho valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi pyrki myös Eeva Kuuskoski. Puoluesihteeriksi Seppo Kääriäisen seuraajaksi valittiin Erja Tikka. Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ”veret seisauttavan vaalivoiton” kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen sateenkaarihallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. 36-vuotiaana Ahosta tuli tuohon mennessä Suomen nuorin pääministeri. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa. Ahosta käytettiin tällöin kansan keskuudessa nimeä ”Pula-Aho”.[10] Hiipuvana idänkaupan näkyvänä hallitusten välisenä yhteistyöelimenä oli talouskomissio, jonka johtajana pääministeri Aho toimi Holkerin jälkeen aina Neuvostoliiton hajoamiseen eli vuoden 1991 loppuun asti.[11]
Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EU:ta vastustavan MTK:n ja keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan. Kun neuvottelutulos valmistui, Väyrynen ryhtyi vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa. Ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Korhonen ei lähtenyt keskustan esivaaliin Väyrysen takia, mutta hän lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.[12]
Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuunviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus, missä keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.[13]
Kevättalvella 1996 Aho esitteli Keskustan työreformia, joka korosti työehtosopimusten joustoa esittämällä paikallista sopimista. Työreformin suunnittelua varten perustettiin neljä työryhmää.[14] Työryhmiä johtivat Seppo Kääriäinen, Olavi Ala-Nissilä, Maria-Kaisa Aula ja Matti Vanhanen.[14] Kääriäinen esitteli työreformia Kouvolan puoluekokouksessa vuonna 1998.[15]
Aho toimi puheenjohtajana vuoteen 2002 saakka ja ilmoitti kansanedustajuudesta luovuttuaan, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.[16]
Aho toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 1996–2000.[17] Ahon puheenjohtaja kaudella Suomen Tietotoimisto kertoi vuonna 1998 suomalaishiihtäjien käyttäneen dopingia hiihtojohdon tieten ja tuella. Uutinen johti pitkään jatkuneeseen oikeudenkäyntien sarjaan.[18]
Presidenttiehdokas
Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja ja keskustalaista perhepolitiikkaa. Aho sai toisella kierroksella 48,4 prosenttia äänistä. Vaalien jälkeen hän johti lokakuusta 2000 alkaen Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Hän palasi Suomeen kesäkuussa 2001.[19]
Ylen vuonna 2008 teettämässä kyselyssä mieluisista ja epämieluisista presidenttiehdokkaista vuoden 2012 presidentinvaaleihin Aho nimettiin kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi.[20]
Remove ads
Kansanedustajuuden jälkeen
Aho toimi Sitran yliasiamiehenä heinäkuusta 2004 marraskuuhun 2008. Sitran hallitus oli yksimielisesti esittänyt tehtävään taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. Hän on esitellyt rakennemuutosajatuksia muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.lähde?
Sitran jälkeen hän toimi vuoden 2009 alusta Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana. Samalla hänestä tuli Nokian johtokunnan jäsen Veli Sundbäckin jäädessä eläkkeelle.[21][22] Hän luopui Nokian johtokunnan tehtävästä, kun hänet nimitettiin Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin senior fellow -tehtävään. Aho aikoi edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.[23] Hän oli siinä vuosina 2012–2014.[24]
Aho on toiminut Teknologiateollisuus ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana. Vaasan yliopisto nimitti Ahon vuonna 2006 hallintotieteiden kunniatohtoriksi.[25]
Toimittaja Risto Uimonen on julkaissut kirjan Pääministerin puhuva pää (WSOY 2011), jota varten hän haastatteli myös Ahoa. Kirjassa Aho sanoo, että media on ”väliaine”, joka on ”kansan ja päättäjien välillä”. Median logiikka on hänen mielestään ongelmallinen päättäjille, koska se kiinnittää huomioita seikkoihin, joilla ei Ahon mielestä ole asian kannalta ratkaisevaa merkitystä. ”Alussa suosio ja positiivinen julkisuus kulkevat käsi kädessä. Kun lakipiste on saavutettu, julkisuus tuhoaa mielellään ilmiön”, Aho sanoo kirjassa.[26]
Jorma J. Mattila ja Marko Erola kirjoittavat kirjassa Kasinokeisari: Pekka Salmen tarina (Helsinki-kirjat, 2011), että pääministeri Aho on innokas pokerin ja ruletin pelaaja.[27] Pekka Salmen mukaan Aholla oli pääministeriaikana tarve jatkaa pelaamista vielä auringon nousun aikaan, jos hän sattui olemaan häviöllä.[27] Hänellä oli taipumus jättää pokerivelkansa maksamatta ja tappion tunnustaminen oli hänelle erityisen vaikeaa.[27] Kirjassaan Keskustan valtakunta (Into, 2019) toimittajat Jyri Hänninen ja Jarno Liski väittävät, että Aho on peliriippuvainen.[28] Seura-lehden toimittajan kysyessä Aholta peliveloista ja niiden kautta syntyneestä poliittisen painostuksen mahdollisuudesta Aho lähti kysyjää juosten karkuun.[29]
Sipilän hallituksen aikaan vuosina 2015–2019 Aho toimi pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana[30].
Idänsuhteet
Aho oli suomalaisten yritysten idänkauppaa edistävän East Officen johtokunnan puheenjohtaja vuosina 2013–2019.[31][32]
Aho oli myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja vuosina 2013–2019.[33]
Sberbank
Aho valittiin Sberbankin hallintoneuvostoon vuonna 2016[34][35]. Tapaus on herättänyt epäilyksiä siksi, että Sberbankilla on suora yhteys Venäjän hallitukseen ja että pankki oli asetettu Euroopan unionin ja Yhdysvaltain pakotelistalle[36]. Pertti Salolaisen mukaan asetelma oli ”erikoinen”, ”hieman ongelmallinen” ja se ”herättää kysymyksiä”[37]. Tutkija Erkka Railo arvioi, että Ahon nimitys olisi Venäjän yritys vaikuttaa pakotteiden purkamiseen, mutta hän näki myös, että suomalaiset poliitikot ovat perinteisesti pyrkineet ylläpitämään hyviä suhteita Venäjään[37]. Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa vaan piti sitä Ahon henkilökohtaisena ratkaisuna[37].
Euroopan parlamentin erityisvaliokunnan mietinnössä Aho nostettiin esimerkiksi niistä eurooppalaisista poliitikoista, jotka Venäjä oli ”kaapannut” edistämään etujaan[38].
Kun Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen haastatteli Ahoa Sberbankin hallituksen jäsenyydestä, Aho yritti estää jutun julkaisun.[6][39]
Sberbank maksoi Aholle 10,8 miljoonaa ruplaa palkkioita vuonna 2022.[40] Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022[41], jolloin Aho ilmoitti, että hän pidättäytyy pankin hallituksen työskentelystä. Ahon mukaan hän ei halunnut prostestoida pankkia vastaan, mutta pakotteet vaikeuttavat hallitustyöskentelyä.[42]
JPMorgan
Aho nimitettiin helmikuussa 2019 yhdysvaltalaisen suurpankin JPMorgan Chasen Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueiden neuvonantajaryhmän jäseneksi.[43]
Hullu vuosi 1991
Aho on juontajana ja toimittajana Ylen esittämässä dokumenttisarjassa Hullu vuosi 1991. Hänen rooliaan siinä on arvosteltu, koska Aho oli osallinen sarjan käsittelemissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehden toimittaja Pauliina Penttilä arvioi: ”Ahon kaksoisrooli rikkoo räikeästi yhtä professionaalin journalismin peruspilareista, puolueettomuuden ihannetta. [– –] Journalistisesta näkökulmasta dokumentti on pikemminkin Esko Ahon intressejä palvelevaa poliittista viestintää kuin journalismia.” Ahon rooli on herättänyt yleisempääkin keskustelua.[44] Ilkka Kanerva viittaa tulevaan presidentinvaaliin: ”Yle on ystävällisesti tarjonnut hänelle valtavan foorumin”[45] Helsingin Sanomien Tero Kartastenpää kirjoittaa: ”Lamavuodesta kertova sarja näyttää välillä Esko Ahon mainosvideolta.”[46]
Remove ads
Yksityiselämä
Aho on naimisissa, ja hänellä on neljä lasta.[47]
Kunnianosoituksia
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (Suomi, 1992)[48]
Marianmaan ristin ritarikunta (Viro, 2003)[49]
Italian tasavallan ansioritarikunta (Italia, 1993)[50]
Julkaisut
- Tulevaisuus on tehtävä – maan oikeudesta työn oikeuteen. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 978-951-1-14064-1
- Pääministeri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 978-951-1-14065-8
- Kolme kierrosta – presidentinvaalit ja niiden jälkinäytös Esko Ahon päiväkirjan kertomana. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 978-951-1-16119-6
- Sattuma suosii valmistautunutta. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2003. ISBN 978-952-5-51404-9
- 1991: Mustien joutsenten vuosi. Helsinki: Otava, 2020. ISBN 978-951-1-37576-0
- Vuosisadan asekauppa: Hornetien nousu Suomen taivaalle. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 9789511432432
- 1992: Suomen valinnat aavekissojen varjossa. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 9789511422952
- Esko Aho & Dick Hill: Unohdettu legenda: Sylvester ”Hooley” Ahola. Espoo: Verbatum, 2023. ISBN 9789526881140
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads