Frank Robson
Suomessa asunut alkujaan brittiläinen laulaja, pianisti ja urkuri (1946–2024) From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Frank Robson (27. huhtikuuta 1946 Bradford on Avon, Iso-Britannia – 16. marraskuuta 2024 Lahti[1][2]) oli brittiläissyntyinen laulaja, pianisti ja urkuri, joka tuli Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 1967.
Robson oli tavannut lontoolaisessa pubissa suomalaisia. Yhtyeensä kiertueen loputtua odottamatta Tukholmaan vuonna 1967 hän soitti päähänpistosta Lontoossa saamaansa suomalaiseen puhelinnumeroon ja tuli sitä myötä Suomeen. Juuri tuolloin Suomessa oli kysyntää englantia äidinkielenään puhuvalle rockmuusikolle, jolla oli alan kokemusta Lontoosta.[3] Lontoossa hän oli soittanut muun muassa Small Faces -yhtyeen kanssa.[4][5][vanhentunut linkki]
Suomessa Robson sai nopeasti töitä yhtyeessä Mosaic, jonka solisti Kirill Babitzin oli lähtenyt soolouralle taiteilijanimellä Kirka. Mosaicin levyttämän singlen molemmat kappaleet olivat Robsonin käsialaa. Seuraavaksi Robson pyydettiin paikkaamaan Jim Pembroken jättämää aukkoa Blues Sectioniin, jonka kanssa hän samoin levytti kaksi kappaletta. Kesällä 1968 hän teki 50 keikkaa ja palasi niiden jälkeen Englantiin, kun yhtye hajosi.[3]
Robson ajatteli palanneensa pysyvästi Englantiin, mutta pian hänet pyydettiin takaisin Suomeen perusteilla olleeseen Tasavallan Presidenttiin. Hän oli mukana yhtyeen kahdella ensimmäisellä levyllä, mutta ennen kolmatta levyä Lambertlandia hänet erotettiin. Robsonin kannalta oli valitettavaa, että juuri tässä vaiheessa yhtye lähti Englantiin ja teki siellä paljon huomiota saaneita keikkoja. Robson sai kuitenkin myöhemmin vielä uuden mahdollisuuden, kun yhtye koottiin uudelleen 1999 ja teki vuonna 2006 vielä yhden levyn, Six Completen. Sen kappaleet ovat Jukka Tolosen ja Robsonin käsialaa.[3]
Robson julkaisi viisi soololevyä. Hän toivoi vielä voivansa tehdä levyn, vaikka sairasti vuodesta 2013 nielusyöpää, ja monen leikkauksen jäljiltä hänen lauluäänensä ei ollut enää entisensä. Toiveita kuitenkin herätti Robsonin luonnehdinta, jonka mukaan hänen äänensä on “jossakin Joe Cockerin ja Louis Armstrongin välimaastossa eli aika raspi”. Robsonin varhaisista levyistä Robson ja Stay Awhile on julkaistu uudelleen, julkaisijana Svart Records. Sama levy-yhtiö on julkaisemassa myös kokoelman Robsonin varhaisia singlejä, kaikkiaan 14 kappaletta.[3]
Robsonilla oli kaksi tytärtä, joista Jenny Robson on laulaja.
Remove ads
Sooloalbumit
- Robson (1974)
- Stay Awhile (1976)
- I Painted a Picture (1986)
- Sings Mick Hanian (1987)
- Back in Business (1998)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads