Hei kliffaa hei

Ere Kokkosen ohjaama elokuva From Wikipedia, the free encyclopedia

Hei kliffaa hei
Remove ads

Hei kliffaa hei (videojulkaisuna Kliffaa hei) on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut Spede Pasasen, Ere Kokkosen, Vesa-Matti Loirin ja Simo Salmisen elokuva. Elokuva perustuu Spede Show'ssa esitettyihin Mänttien TV-asema -sketsien hahmoihin.

Pikafaktoja Valmistustiedot, Aiheesta muualla ...

Spede hyödynsi tässä B-tuotannon elokuvassaan toistamiseen kustannusten vähentämiseksi videotekniikkaa ja kuvautti elokuvan kuvanauhalle, joka kopioitiin elokuvafilmille teatterilevitystä varten.[1]

Remove ads

Juoni

Kultsi (Simo Salminen) saa perinnön, josta joutuu kilpailemaan yksinkertaisen serkkupojan Wilhelm Stefanskjöldin (Kari Franck) kanssa siitä, kumpi saa osuudelleen isomman tuoton määräajassa. Kultsin neuvonantajaksi tulee Auvo (Loiri), joka asustaa hyvin varustellussa sellissä kertomansa mukaan siksi, että on hyvissä väleissä vankeinhoitolaitoksen ylijohtajan K. J. Långin kanssa. Auvo muun muassa ostaa Kultsille tämän jo omistaman talon ja esittää taitojaan breakdancessä, limbo-tanssissa ja nyrkkeilyssä. Lopussa Auvo ja Kultsi rikastuvat "kansallisilla terveyspipoilla", joiden tupsua heiluttamalla saa hartiajännityksen paranemaan ja tukankin kasvamaan. Näin kertyneestä viidestä miljoonasta markasta valtaosa saadaan tuhlatuksi taide-elokuvatuotantoon, jota kriitikot ylistävät, mutta kukaan ei mene katsomaan. Tarinan kaksi gangsteria paljastuvat elokuva- ja televisiokriitikoiksi.[3]

Remove ads

Näyttelijät

 Vesa-Matti Loiri  Auvo, mies mustien lasien takana  
 Simo Salminen  Kullervo Kankinen, "Kultsi", se pieni ja pyylevä  
 Kari Franck  Wilhelm Stefanskjöld, yksinkertainen serkkupoika  
 Hannele Lauri  Marja Stefanskjöld, hänen sievä vaimonsa  
 Yrjö Parjanne  varatuomari Stefanskjöld, yksinkertaisen serkun isä  
 Mauno Blomqvist  Sakari, Marjan veli, viisas ryöstäjä  
 Aake Kalliala  Riku Strömsten, vielä viisaampi toverinsa  
 Risto Aaltonen  jymäytettävä taksikuski  
 Maarit Leso  kaunis kampaajatar  
 Kalevi Kahra  pyttipannun syöjä  
 Juhani Kumpulainen  kahden pihvin mies  
 Hannu Huuska  liikelounastaja  
 Jyrki Kovaleff  naurava lakimies  
 Mai-Brit Heljo  "kunnon" vuokraemäntä  
 Tarja-Tuulikki Tarsala  toiveikas pukumyyjä  
 Hannu Lauri  epätoivoinen pankinjohtaja  
 Riitta Väisänen  kaunotar parvekkeella  
 Spede Pasanen  Spede Paasonen, pipoa pyörittävä mies  
 Maija-Liisa Peuhu  "rintava nainen"  
 Esko Nikkari  kärsivällinen poliisi  
 Aija Rikala  nainen televisiostudiossa  
 Johanna Raunio  Johanna, Miss Suomi, kiva kiltsi  
 Pekka Autiovuori  päätoimittaja, lehtineekeri  
 Eero Pikkarainen  Rissanen, lasileukainen nyrkkeilijä  
 Simo Kärkkäinen  Kemppainen, mies alle 80 kg  
 Raimo Häyrinen  oikeudenjakaja nyrkkeilyottelussa  
 Seppo Laine  isäntä pinon kupeella  
 Jukka Virtanen  Levyraadin juontaja  
 Pirkko Liinamaa  Levyraadin jäsen  
 Päiviö Pyysalo  pipon pyörittäjä palaverissa  
 Markku Veijalainen  pipon pyörittäjä palaverissa  
 Markus Similä  Markus Similä, pipon pyörittäjä palaverissa  
 Jouni Flinkkilä  televisiohaastattelija  
 Kati Nappa  television ruokaohjelman vetäjä  
 Kaarlo Jaatinen  tunnistamaton rooli  
 Kari Kesti  tunnistamaton rooli  
 Nina Rekola  missi  
 Asta Seppälä  "giftiksiin" mennyt nainen  
 Raimo Vartia  2. pankkiryöstäjä  
 Pekka Lampela  Viljo, sokea mies  
Remove ads

TV-esitykset

Lisätietoja Päivämäärä, Kanava ...

[1]

Vastaanotto

Video-oppaassa vuodelta 1994 Harri Närhi antaa elokuvalle tähtien sijasta pommikuvakkeen ja kutsuu sitä Loirin huonoimpaan komediahahmoon perustuvaksi tekeleeksi, joka ei naurata kertaakaan.[5] Myös aikalaisarvioijat olivat tylyjä. Tapani Maskula totesi, ettei televisiotekniikalla toteutetun sävyttömän ja pehmeäpiirteisen elokuvan paikka ole teatterissa. Tuottaja Spede Pasasta moitittiin televisiomenestyksellä rahastamisesta, mutta Helsingin Sanomien Helena Ylänen sentään tunnusti nauraneensa parissakin kohtaa.[1]

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads