Risto Aaltonen

suomalainen näyttelijä ja ohjaaja (1939–2021) From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Risto Kalevi Aaltonen (16. maaliskuuta 1939 Helsinki8. maaliskuuta 2021 Porvoo[1][2]) oli suomalainen näyttelijä ja teatteriohjaaja.[3]

Tämä artikkeli kertoo näyttelijästä. Samannimisestä jääkiekkoilijasta kertoo artikkeli Risto Aaltonen (jääkiekkoilija).
Pikafaktoja Henkilötiedot, Näyttelijä ...
Remove ads

Ura

Aaltonen opiskeli ylioppilastutkinnon jälkeen Suomen teatterikoulussa 1960–1963.[3] Hän esiintyi televisiosarjoissa Kotikatu, jossa hän näytteli Rekku Kaakkoa, ja Raid, jossa hän näytteli liikemies Hallvikia. Aaltonen oli myös tunnettu teatterinäyttelijä, sillä hän esiintyi pitkään Tampereella ja Helsingissä. Suomen Kansallisteatterissa Aaltonen oli mukana noin 50 tuotannossa 1970-luvulta vuoteen 2004 saakka.[4] Hänen huomattaviin rooleihinsa kuului 1980-luvulla David Pownallin Mestariluokan Ždanov.[1] Viimeisen kerran Aaltonen esiintyi Kansallisteatterissa vuonna 2015.[2]

Aaltonen esiintyi elokuvissa Leikkikalugangsteri, Uuno Turhapuro menettää muistinsa, V2 – Jäätynyt enkeli ja Emmauksen tiellä.[5]

Aaltonen on haudattu Malmin hautausmaalle Helsinkiin.[6]

Remove ads

Filmografia

Lisätietoja Elokuvat, Vuosi ...
Lisätietoja Televisio, Vuosi ...
Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads