Hengitysvajaus

Hengitysvajaus on elinhäiriö, jossa keuhkot eivät pysty ottamaan riittävästi happea tai tuulettamaan hiilidioksidia pois elimistöstä.^[1] Teknisinä raja-arvoina tässä hengitysilman ja valtimoveren välisessä kaasujenvaihdon häiriössä pidetään valtimoveren happiosapaineen (aB-pO₂) arvoa alle 8 kPa (hypoksemia, veren vähäinen happipitoisuus) tai hiilidioksidiosapaineen (aB-pCO₂) arvoa yli 6,0 kPa (hyperkapnia, hiilidioksidin kertyminen).^[2]

Ominaisuudet

Akuuttiin eli äkilliseen hengitysvajaukseen liittyy välittömien hoitotoimien tarve kudosten happeuttamiseksi, hiilidioksidin poistamiseksi ja hengitystyön lisäämiseksi. Krooninen eli pitkäaikainen hengitysvajaus on tyypillisesti vain unen, hengitystieinfektion tai muun ärsykkeen seurauksesta pahenemisvaiheissa käyvä ja hitaasti etenevä tila, jossa ensisijaisesti hoidetaan liiallista hyperkapniaa hengityslaitteella.^[2] Äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä (ARDS) on taas vaikeaa hengitysvajausta aiheuttava tila, johon liittyy erityisesti akuutti keuhkotulehdus, keuhkovaurio ja keuhkopöhö.

Syyt

Hengitysvajauksen syihin kuuluvat alveolitason kaasujenvaihdon, keuhkotuuletuksen (ventilaatio), hengityskeskuksen, hermojen, hengityslihasten, rintakehän, keuhkojen tai keuhkoverenkierron häiriöt.

Näitä häiriöitä voivat aiheuttaa muun muassa myrkytykset (esim. opioidit tai hiilimonoksidi), keskushermostosairaudet, tajuttomuus, selkäydinvamma, myeliitti, infektiot, hermolihassairaudet (esim. myasthenia gravis, ALS, lihasdystrofiat), polyradikuliitti, rintakehän ja pallean vammat, paineilmarinta, kyfoskolioosi, lihavuus, ilmateiden ahtaumat (esim. vierasesine, kasvain, eritteet, astma tai keuhkoahtaumatauti), keuhkokudossairaudet (esim. keuhkokuume, ARDS, keuhkopöhö, keuhkofibroosi), keuhkoembolia, anemia, kouristuskohtaukset ja uniapnea.^[2]

Vaikutukset

Hengitysvajaus voi aiheuttaa veren happiosapaineen laskua (hypoksemia) hiilidioksiosapaineen nousua (hyperkapnia) ja happamuuden kasvua (asidoosi), hengitysvaikeutta, hengenahdistusta, apuhengityslihasten käyttöä ja hengitystaajuuden kasvua, levottomuutta, väsymystä, ihon ja limakalvojen sinertymistä (syanoosi), punasolujen liikatuotantoa (polysytemia), sydämen oikean puolen kuormitusta, sekavuutta ja tajuttomuutta.

Alveolitason kaasujenvaihtohäiriö aiheuttaa ensisijaisesti hypoksemiaa, kun hiilidioksidia poistuu vielä riittävästi, ja keuhkotuuletuksen häiriö aiheuttaa ensisijaisesti hyperkapniaa, koska hiilidioksidin kerääntyminen aiheuttaa ensin enemmän haittaa. Akuutti keuhkotuuletuksen häiriö aiheuttaa yleensä asidoosin, mutta kroonisessa häiriössä happamuus (pH) on viiterajoissa. Yönaikainen keuhkotuuletuksen häiriö voi aiheuttaa yöheräilyä, aamupäänsärkyä, tokkuraisuutta sekä muistin ja keskittymiskyvyn heikentymistä.^[2]

Diagnostiikka

Hengitysvajauksen diagnostiikka perustuu kliiniseen haastatteluun (anamneesi) ja tutkimukseen (status), pulssioksimetriaan, valtimoverikaasuanalyysiin ja virtaus-tilavuusspirometriaan.

Hoito

Hengitysvajauksen hoito perustuu hengitystien turvaamiseen tarvittaessa keinoilmatiellä (esim. intubaatio, trakeostomia), lisähappihoitoon esim. venturimaskilla tai nenäviiksillä, keuhkotuuletuksen avustamiseen esim. CPAP-, 2PV- tai respiraattorihoidolla sekä syynmukaisiin hoitoihin.

Hoitotavoitteet asetetaan tapauskohtaisesti, mutta tyypillisesti riittävä ääreisveren happisaturaatio (SpO₂) on yli 90 % ja valtimoveren happiosapaine (pO₂) noin 8-10 kPa, hiilidioksidiosapaine (pCO₂) alle 6 kPa ja pH yli 7.35. Akuutissa hengitysvajauksessa pyritään korkeampaan, noin 94–98 %:n happisaturaatioon, jos ei ole vaaraa siitä, että lisähappi lamaa hengityskeskusta liikaa. Näin tapahtuu hiilidioksidin kertymiseen taipuvaisilla, kuten kroonisessa keuhkoahtaumataudissa, jonka yhteydessä pyritään noin 88–92 % tai aiemmin sopineelle tasolle. Harvinaisempiin hoitomuotoihin kuuluvat palleahermotahdistus ja hengitysstimulanttihoito (esim. medroksiprogesteroni, asetatsolimamidi, almitriini).^[2]