Johannes Brotherus
suomalainen muusikko ja näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Johannes Alexander Brotherus (s. 25. lokakuuta 1997[1] Helsinki[2]) on suomalainen laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, muusikko ja tuottaja.[3] Brotherus on Kuumaa-yhtyeen laulaja.[4]
Remove ads
Ura
Brotherus on näytellyt niin elokuvissa, sarjoissa kuin teatterissa.[5][6] Hänen roolejaan on nähty muun muassa elokuvissa Betoniyö (2013), Ollaan vapaita (2015), Kätilö (2015) ja Elvis & Onerva (2019). Muita tunnettuja rooleja Brotheruksella on esimerkiksi sarjoissa Koukussa, Kynsin hampain, Sorjonen sekä HasBeen, jossa hän oli myös toinen käsikirjoittaja.[7][8][9]
Muusikkona Brotherus tunnetaan pop-yhtye Kuumaan laulaja-lauluntekijänä. Brotherus on ollut kirjoittamassa ja esittämässä jokaista yhtyeen julkaisemaa kappaletta, kuten yli kulta- tai platinarajan striimanneita kappaleita ”Oo vielä sekunnin mun”, ”Tulipalo”, ”Ylivoimainen” ja ”Siks kai mä oon sun”.[10]
Kuumaan lisäksi Brotherus on kirjoittanut tai tuottanut kappaleita muun muassa Tiisulle, Elias Gouldille, Tuure Kilpeläiselle ja Mikko Kuustoselle.[11][12][13] Lisäksi Brotherus on soittanut viulua useilla teoksilla, kuten Ellinooran kappaleella ”Talo”.[14]
Brotheruksen lähipiiriin kuuluu useita muusikoita ja taiteilijoita. Hän on tehnyt runsaasti taiteellista yhteistyötä sisarustensa kanssa, esimerkiksi soittanut Brotherus Brothers -yhtyeessä ja tuottanut pikkusiskonsa Elsa Brotheruksen musiikkia.[15][16] Brotheruksen äiti, tanssija-koreografi Hanna Brotherus on kuvannut Johannes Brotherusta läheisimmäksi työkaverikseen, ja Brotherus on säveltänyt runsaasti musiikkia äitinsä tanssiteoksiin.[17]
Lisäksi Brotherus on säveltänyt musiikkia elokuviin, mainoksiin, taidenäyttelyihin ja Suomen Kansallisteatterin esityksiin.[18][2][15][19]
Brotherus osallistuu Vain Elämää -sarjan kuvauksiin vuonna 2025. [20]
Remove ads
Koulutus
Brotheruksen musiikkikoulutus alkoi jo 3-vuotiaana Käpylän musiikkiopiston viulutunneilla. Käpylän musiikkiopistossa klassista viulua opiskeltiin japanilaisen Suzuki-menetelmän oppien mukaan. Brotherus opiskeli ensin klassista viulunsoittoa 13 vuotta ja sen jälkeen viulunsoittoa Pop & Jazz -konservatoriossa.[21]
Brotherus on valmistunut ylioppilaaksi Helsingin Kallion lukiosta, jossa opiskeli vuosina 2013–2016.[22][23] Vuonna 2019 Brotherus aloitti Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa musiikkiteknologian 5,5-vuotisen kandidaatin ja maisterin tutkinnon.[24]
Remove ads
Yksityiselämä
Brotherus on asunut koko ikänsä Helsingissä ja varttunut Kumpulan kaupunginosassa. Brotheruksen vanhemmat ovat tanssija-koreografi Hanna Brotherus ja muusikko Antti Ikonen.[2] Hänellä on kolme sisarusta: Robert, Amos ja Elsa.[15][16] Brotheruksen vanhemmat erosivat hänen ollessaan yläasteella.[17]
Brotherus ja muut Kuumaan jäsenet, Jonttu Luhtavaara ja Aarni Soivio, ovat olleet läheisiä ystäviä lukioikäisistä saakka.[25]
Filmografia
Elokuvat
Lyhytelokuvat
Televisiosarjat
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads