Kari Paljakka

suomalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Kari Paljakka (s. 3. heinäkuuta 1958 Helsinki) on suomalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Ohjaaja ...

Paljakka opiskeli elokuvaohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa 1979 alkaen. Hänen esikoiselokuvansa oli 1973 valmistunut lyhyt dokumenttielokuva Kaksi Pasilaa. 1980-luvulla Paljakka käsikirjoitti ja ohjasi lukuisia lyhytelokuvia, kuten Sadetanssi (1983). Hänen ensimmäinen pidempi elokuvansa oli 50-minuuttinen fantasiapiirteitä lainaileva Enkelipeli, jonka pääosaa näytteli Esko Kovero.

Lyhytelokuvien tekoa Paljakka jatkoi koko 1980-luvun. Vuonna 1992 hän ohjasi ensimmäisen kokopitkän elokuvansa, Juha Lehtovuoren palkittuun käsikirjoitukseen pohjautuneen Veturimiehet heiluttaa. Seuraava pitkä elokuva Äidin tyttö valmistui vuonna 1993.

1990-luvulla Paljakka piti kahden vuoden tauon uupumuksen takia.[1] Sen jälkeen hän keskittyi enemmän tuottamiseen ja on tuottanut muun muassa Studio Julmahuvi -televisiosarjan vuodelta 1998. Kolmas pitkä elokuva, lapsen kuolemasta kertova Eläville ja kuolleille, valmistui 2005.

Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnistä kertova Katso ihmistä valmistui syksyllä 2008 ja esitettiin Yle TV1:n Kotikatsomossa. Raija Talvion kanssa hänselvennä teki käsikirjoituksen televisiosarjaan, joka pohjautui Salaman teokseen Siinä näkijä missä tekijä.[1]

Lyhytelokuva Isän kuolema (2010) perustuu toimittaja Minna Lindgrenin palkittuun lehtijuttuun, joka kertoo Lindgrenin isän viimeisistä vaiheista ja hänen hoitotahtonsa toteutumisesta. Elokuvassa tytärtä näyttelee Saija Lentonen ja isää Antti Litja. [2][3][4]

Paljakka on aktiivinen kilpapurjehtija pohjoismainen kansanvene -luokassa.[5]

Remove ads

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads