Loris Capirossi
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Loris Capirossi (s. 4. huhtikuuta 1973) on italialainen ratamoottoripyöräilijä. Hän ajoi kaudella 2011 MotoGP-luokassa Pramac Racing tallissa Ducatilla numerolla 65.
Remove ads
Ura
Capirossi aloitti uransa vuonna 1990. Samana vuonna hän voitti uransa ensimmäisen mestaruuden lajissa, ollen niitä harvoja, jotka olivat pystyneet siihen. Hän uusi mestaruutensa seuraavana vuonna.
Vuonna 1992 Capirossi siirtyi 250-kuutioisiin. Avauskaudella hän ei saavuttanut paljon mitään, mutta seuraavana vuonna hän oli toinen ja sitä seuraavana vuonna kolmas. Hän nousi tuon jälkeen 500-kuutioisiin kausiksi 1995 ja 1996. Hän saavutti tuona aikana yhden voiton.
Vuonna 1997 Capirossi palasi 250-kuutioisiin. Seuraavana vuonna hän ajoi uransa kolmannen maailmanmestaruuden. Hän ajoi vielä yhden kauden 250-kuutioisissa, kunnes siirtyi 500-kuutioisiin lopullisesti 2000.
Kaudella 2000 Capirossi oli seitsemäs voitettuaan yhden kilpailun. Seuraavana vuonna hän oli yhdeksän kertaa palkintokorokkeella, mutta ei kertaakaan kaikkein korkeimmalla. Pisteet riittivät kolmanteen sijaan yhteispisteissä.
Kaudet 2002-2004 olivat tasaista jälkeä Capirossilta. Kaudella 2005 hän voitti kaksi osakilpailua ja oli kuudes loppupisteissä. Hän voitti kauden 2006 avauskilpailun Jerezissä, ollen samalla paalupaikalla ja ajoi samalla kilpailun nopeimman kierroksen. Samassa osakilpailussa tulokaskuljettaja Dani Pedrosa hurmasi yleisön kakkossijallaan uransa ensimmäisessä MotoGP-kilpailussa. Kolmannen kilpailun jälkeen Capirossi putosi ykkössijalta, jonka uudeksi hallitsijaksi siirtyi yhdysvaltalainen Nicky Hayden. MM-sarjassa hän sijoittui lopulta kolmanneksi Haydenin ja maanmiehensä Valentino Rossin jälkeen. Kaudella 2007 Capirossi ajoi yhden voiton ja 3 kertaa palkintokorokkeelle sijoittuen MM-sarjassa seitsemänneksi.
Kaudet 2008-2010 Capirossi ajoi Suzukin tehdastalissa sijoittuen MM-sarjassa sijoille 10, 9, 16. Kaudelle 2011 hän siirtyi Pramac Racing talliin.
Kaudella 2011 Capirossi keräsi 43 pistettä sijoittuen sijalle 17 ja samalla hän ilmoitti, että hän lopettaa pitkän ajajauransa tähän kauteen.
Remove ads
Maailmanmestaruudet
Tilastot

Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
