Lovex

suomalainen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia

Lovex
Remove ads

Lovex on suomalainen rock-yhtye. Yhtye on julkaissut neljä studioalbumia, joista ensimmäisen, Divine Insanity, vuonna 2006. Toisen albuminsa, Pretend or Surrender, yhtye julkaisi vuonna 2008 ja kolmannen albumin, Watch Out!, vuonna 2011. Yhtyeen neljäs studioalbumi, State of Mind, julkaistiin elokuussa 2013. Lovex on menestynyt Suomen lisäksi myös Keski-Euroopassa ja Japanissa.

Pikafaktoja Tiedot, Aiheesta muualla ...

Lovex ei ole esiintynyt vuoden 2016 jälkeen. Yhtye jäi tuolloin määrittelemättömälle tauolle.[1][2]

Remove ads

Yhtyeen historia

Alun perin hämeenkyröläis-ikaalilainen, mutta nykyään tamperelainen Lovex on englanniksi laulava rock-yhtye. Vuosien ajan eri yhtyeissä soittamisen jälkeen yhtyeen jäsenet päättivät alkaa soittaa yhdessä talvella 2001–2002. Ensimmäiset Lovex-treenit pidettiin Hämeenkyrössä 1. tammikuuta 2002. Yhtyeen perustajajäseniä nykyisestä kokoonpanosta ovat Vivian, Sammy ja Jason. Nykyinen kokoonpano vakiintui maaliskuussa 2004, kun laulajaksi löytyi Theon. Sitä ennen laulajan paikkaa piti muun muassa Uniklubin Jussi Selo[3]. Lovexin esikoisalbumi Divine Insanity ilmestyi Suomessa 1. maaliskuuta 2006 ja nousi virallisen albumilistan sijalle neljä. Saksassa albumi ilmestyi helmikuussa 2007 ja nousi virallisen albumilistan sijalle 20. Japanissa albumi julkaistiin 17. syyskuuta 2007. Lovexin historian toinen single "Guardian Angel" oli Suomen virallisen singlelistan kärjessä kolme viikkoa putkeen. Lovexilla on myös Suomen sisällä toimiva street team, johon otetaan uusia jäseniä.lähde?

Nimi Lovex tuli alun perin siitä, että alkutuotannon sanoitukset kertoivat usein menetetystä rakkaudesta. Siksi nimessä siis ovat sanat "ex" ja "love". Sanoitusten monipuolistuttua jopa kantaa ottaviksi bändi on kuitenkin päättänyt pitää nimen samana, koska pitävät sitä kaikessa härskiydessään erittäin helposti muistettavana.[4][5]

Vuoden 2006 loppupuolella Lovex solmi Euroopan laajuisen (Suomea lukuun ottamatta) levytyssopimuksen GUN Recordsin kanssa. Vuoden 2007 kesällä yhtyettä alettiin viedä jo Aasiaan, kun levytyssopimus Japaniin Toshiban EMI:n kanssa julkistettiin syyskuun puolivälissä. Yhtye sijoittui kolmanneksi Suomen euro­viisu­karsinnoissa vuonna 2007 laululla "Anyone, Anymore". Lovexin albumi Divine Insanity myi Suomessa kultaa helmikuussa 2007.

Toisen albuminsa Pretend or Surrender Lovex julkaisi 30. huhtikuuta 2008. Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistiin ”Take a Shot”, joka oli keväällä 2008 Suomen eniten radiossa soitettu kappale, ja täten myös yhtyeen menestynein kappale radiosoiton perusteella. Toisena singlenä julkaistiin albumilta kappale ”Turn”.

Kolmannen albuminsa Watch Out! Lovex julkaisi vuonna 2011. Albumilta julkaistiin singlet ”Slave For The Glory”, ”U.S.A.”, Watch Out! ja Marble Walls.

Yhtyeen neljäs studioalbumi, State of Mind, julkaistiin elokuussa 2013.[6] Ensimmäisenä singlenä albumilta julkaistiin kappale ”Action” ja toisena singlenä ”Don Juan”.

Lovex on myös keikoilla esittänyt monien muiden yhtyeiden kappaleita, kuten Bon JovinRunaway”, Backstreet Boysin "Larger Than Life", Musen "Time Is Running Out", Tenacious D:n "Fuck Her Gently", Oasiksen "Champagne Supernova" ja Lady GaganBorn This Way”.

Remove ads

Jäsenet

  • Theon, oik. Torsti Mäkinen[5] laulu, s. 26. heinäkuuta 1982. Nimi Theon tulee sanoista The One, jolla Theon viittaa horoskooppinsa leijonan pullistelevaan luonteeseen.
  • Vivian Sin'amor, oik. Risto Katajisto[7], kitara, s. 8. syyskuuta 1981. Nimi Vivian Sin’amor on espanjaa ja tarkoittaa suomeksi "he elivät ilman rakkautta". Tässä tapauksessa "he" tarkoittaa Viviania ja hänen toista persoonaansa. Nimen tarkoitusperä on, että Vivian ja se toinen persoona elivät ilman rakkautta, kunnes löysivät sen musiikista.
  • Sammy Black, oik. Sami Saarela[7], kitara, s. 1. tammikuuta 1982, kuuluu myös The Ukkometsot, Delta Enigma, Diefall ja Essentia-yhtyeisiin.
  • Jason oik. Timo Karlsson[7], basso, s. 7. toukokuuta 1982. Ennen Divine Insanity -levyä ja vuotta 2006 Jason käytti nimensä perässä kirjainta C, mutta se jäi ajan kuluessa pois.
  • Julian Drain oik. Juho Järvensivu, rummut, s. 11. maaliskuuta 1988, kuuluu myös Nro.83-nimiseen bändiin. Julian otti "sukunimensä" isoveljensä Jaakon taiteilijanimestä (Jimmy Drain).
  • Christian oik. Teppo Toivonen, kosketinsoittimet, s. 19. elokuuta 1983. Ennen Christiania taiteilijanimenä toimivat Tepi ja T. the Key.
Remove ads

Diskografia

Albumit

Lisätietoja Nimi, Julkaisutiedot ...

Singlet

Lisätietoja Vuosi, Single ...

Musiikkivideot

  • "Guardian Angel" (2005 – Ohj. Tuomas "Stobe" Harju)
  • "Bullet for the Pain" (2006 – Ohj. Jan-Niclas Jansson)
  • "Anyone, Anymore" (2007 – Ohj. Tuomas "Stobe" Harju)
  • "Take a Shot" (2008 – Ohj. Pasi Takula)
  • "Turn" (2008 – Ohj. Henrik Mennander)
  • "Slave For the Glory" (2011)
  • "U.S.A." (2011 – Ohj. Jarkko Manninen)
  • "Watch Out!" (2011 – Ohj. Mika Kurvinen)
  • "Action" (2013 – Ohj. Saku Perintö)
  • "Don Juan" (2013 – Ohj. Saku Perintö)
  • "Miracle" (2013 – Ohj. Saku Perinto)
  • "California" (2014 – Ohj. Saku Perintö)
  • "Dust Into Diamonds" (2016 – Ohj. Saku Perintö)

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads