Luettelo Kuopion julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikimedia-luetteloartikkeli From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Luettelo Kuopion julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä on luettelo Kuopion kaupungin alueella sijaitsevista julkisilla paikoilla olevista pysyvistä taideteoksista, muistomerkeistä, muistolaatoista ja ympäristötaideteoksista. Kuopioon on liitetty seuraavat kunnat: Kuopion mlk, Riistavesi, Vehmersalmi, Karttula, Nilsiä, Maaninka ja Juankoski. Lisäksi Juankoskeen oli aiemmin liitetty Muuruvesi ja Säyneinen.

Pikafaktoja Näytä koordinaatit OSM-kartalla ...
Remove ads

Kuopion julkisesta taiteesta

Helsingin ja Tampereen ohella Kuopio kuuluu Suomen kaupungeista niihin, joissa on eniten julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä. Vuonna 2013 Kuopiossa oli kaupungin omistamia julkisia taideteoksia 72 kappaletta[1]. Kaupungin omistamien tai ylläpitämien lisäksi Kuopiossa on seurakuntien teoksia. Muistolaattoja on Kuopiossa viitisenkymmentä kappaletta (2013), joka on kaupungin kokoon nähden eniten Suomessa[2][1].

Lapinlahdelta kotoisin olevalta Eemil Haloselta on Kuopiossa 12 julkista teosta, joista yhdeksän on taiteilijan kuoleman jälkeen paljastettuja jälkivalosta. Eräs Kuopion näkyviä patsaita on Minna Canth, jonka vuonna 1937 paljastettu patsas istuu keskellä Bengt Schalinin suunnittelemaa Minna Canthin puistoa. Myös J.V. Snellmania muistetaan ja kunnioitetaan Kuopiossa useilla tavoilla.

Kaupungin vanhin muistomerkki on Johannes Takasen J. V. Snellmanin rintakuva, joka paljastettiin vuonna 1886. Ensimmäinen naisen veistämä julkinen teos Kuopiossa on Essi Renvallin sankarimuistomerkki Haavoittunut sotilas vuodelta 1952.

Näkyviä kuopiolaisia teoksia ovat myös Heikki Konttisen Veljmies (1959) Kauppatorin Kauppahallin itäpuolisessa suihkualtaassa, sekä Kauppahallin vastapuolella seisova Taru Mäntysen Siskotyttö (1984).

Ensimmäinen isokokoinen seinämaalaus Kuopiossa oli Ulla Laitisen muraali Oodi lähiön naisille / Kuun jumalatar (1986-1987) Särkiniemessä Lohkaretiellä. Uudempaa seinämaalaustyyliä edusti esimerkiksi Street Art Vantaa -ryhmän "kalakukkoa" esittänyt Severi Gallus, joka valmistui Puistokadun ja Torikadun kulmauksessa sijainneen kerrostalon päätyseinään elokuussa 2016.[3]

Remove ads

Taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat

Pikafaktoja Näytä koordinaatit OSM-kartalla ...

Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla ulkotilassa sijaitsevia tai ulkoa käsin nähtäviä taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).[1] Luettelossa on 239 kohdetta.

Lisätietoja Julkinen teos, Paikka ...
Remove ads

Julkisilta paikoilta poistetut ja tuhoutuneet teokset

Lisätietoja Teos, Aiempi sijainti ...

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads