Maatalousnäyttely

From Wikipedia, the free encyclopedia

Maatalousnäyttely
Remove ads

Maatalousnäyttely on kaupallinen näyttely, jonka tarkoituksena on esitellä maatalouteen ostettavia maatalouskoneita, eläimiä, siemeniä, lannoitteita, rakennusratkaisuja sekä muita maatiloihin liittyviä palveluita.

Thumb
Maatalousnäyttely Australiassa

Usein maatalousnäyttelyissä on myös osastoja, joiden tarkoitus on esitellä kotieläimiä myös kaupunkilaisille. Tätä ajatusta edustivat korostetusti maaseutunäyttelyt.

Maatalousnäyttelyitä alettiin järjestää 1800-luvun puolivälissä maatalouskoneiden esittelemiseksi maanviljelijöille.

Suomessa on järjestetty 1990-luvulta alkaen enää vain yksi vuosittainen valtakunnallinen maatalousnäyttely, Farmari-maatalousnäyttelyn nimellä. Vuonna 2011 se järjestettiin Porin Kirjurinluodolla. Näyttely keräsi kolmen päivän aikana yli 70 000 kävijää.[1] Vuonna 2012 ei näyttelyä poikkeuksellisesti järjestetä lainkaan, vaan seuraava on vasta 2013 Seinäjoella. Farmarin lisäksi on Suomessa Oripäässä joka toinen vuosi pidettävä Okra-näyttely. Vuodesta 2019 alkaen Okra maatalousnäyttely on parittomina ja Farmari näyttely parillisina vuosina[2].

2000-luvulla näyttelytoiminta on laajentunut myös siten, että järjestetään erilaisia retkiä maakunnassa ympäröiviin kohteisiin, jotka liittyvät maatalouteen.[3]

Remove ads

Suomen isot maatalousnäyttelyt

Suomen maatalousnäyttely Farmari

VuosiPaikka
2022 Mikkeli
2020 Siirretty Korona-epidemian vuoksi vuoteen 2022[4]
2017 Seinäjoki
2015 Joensuu
2013 Seinäjoki
2011 Pori
2010 Mikkeli[5]
2009 Kokkola[6]
2008 Lahti[6]
2007 Kuopio[7]
2006 Seinäjoki
2005 Tampere[8]
2004 Mikkeli[9]
2003 Oulu[10]
2002 Hämeenlinna
2001 Kuopio[11]
2000 Seinäjoki
1999 Kouvola [12][13]
Lisätietoja Vuosi, Paikka ...
Remove ads

Pienemmät maatalousnäyttelyt

Kolmet alueelliset maatalousnäyttelyt

VuosiPaikkaNimiPaikkaNimiPaikkaNimi
1998 Mikkeli[14] Oulu[15]
1997 Lahti[16] Agronova Seinäjoki[17]
1996 Kokkola[18] AgriAntti Kuopio[19] Hyvinkää Agronova
1995 Kajaani[20]
1994 Ulvila[21]
1993 Kouvola
1992 Asikkala[22] Seinäjoki[23]
1991
1990 Loppi[24]
1989 Joensuu[25] Kemi[25] Hyvinkää Agronova
1988 Ulvila[25] Mikkeli[25] Kajaani[25]
1987 Jyväskylä[25] Kangasala[25]
1986 Lappeenranta[25] Turku[25] Farma Oulu[25]
1985 Loppi[24]
1984 Kiuruvesi[26] Rovaniemi
1983 Mikkeli[27]
1982 Oulu[28] Ulvila Jyväskylä
1981
1980 Ulvila
  • 1980 (kolme näyttelyä vuosittain)[29]

Neljät alueelliset maatalousnäyttelyt

  • 1979 (neljä näyttelyä vuosittain 1960-luvulta)[29]
Remove ads

Epäkaupalliset pienmaatalousnäyttelyt

Suomessa järjetetään suuren kaupallisen maatalousnäyttelyn lisäksi myös pienimuotoisia kunnallisia maatalousnäyttelyitä, joissa esitellään entisaikojen maatalouskoneita, traktoreita ja työtapoja. Yksi tällainen toistuva tapahtuma on Pukkilan maatalousnäyttely.[59]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads