Magnum (muusikko)
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Magnum (oik. Sami Wolking, s. 15. elokuuta 1973 Helsinki) on suomalainen muusikko, joka soittaa bassoa ja laulaa taustalauluja muun muassa perustamassaan Naked Idol -yhtyeessä. Hän toimi Lordi-yhtyeen basistina vuosina 1999–2002[1]. Vuodesta 2023 hän on laulanut taustalauluja Lordi-yhtyeen julkaisuilla. Ennen Lordia hän soitti bassokitaraa ja lauloi taustalauluja yhtyeessä nimeltä Noroses. Hän on myös vieraillut taustalaulajana Mirka "Leka" Rantasen Circus of Rock-yhtyeen kappaleella "Nine Lives".
Vuodesta 2010 lähtien Magnum on työskennellyt ääniteknikkona ja tuottajana omistamassaan studiossa Espoossa.
Remove ads
Yhtyeet
Lordi
Magnum liittyi Lordin basistiksi vuoden 1999 lopussa korvaten Sami ”G-Stealer” Keinäsen. Sitä ennen hän oli laulanut taustalauluja yhtyeen Bend Over And Pray The Lord -albumilla vierailevana muusikkona. Levy äänitettiin suurimmaksi osaksi Magnumin omistamalla Underground Studios -äänitysstudiolla Espoossa.
Get Heavy -albumi jäi ainoaksi Lordi-levyksi, jolla Magnum soitti. Get Heavy on albumin kansilehtisessä omistettu Magnumille. Magnumille on myönnetty Get Heavyn myynneistä kulta-, platina- ja tuplaplatinalevyt. Magnumille on myös myönnetty vuoden 2002 Hard rock/metallialbumin Emma-patsas.
Magnum erotettiin Lordista syksyllä 2002 Would You Love a Monsterman? -singlejulkaisun jälkeen[1]. Hän esiintyi ainoastaan Would You Love a Monsterman? -musiikkivideolla eikä ehtinyt soittaa yhdelläkään Lordin keikalla. Syy erottamiseen oli se, että hän ei halunnut ottaa riskiä elää ilman palkkatyötä ainoastaan bändille, jolloin yhtyeen muut jäsenet tekivät päätöksen, että hänellä ei ole tarpeeksi motivaatiota.[2]
Naked Idol
Magnum vastaa Naked Idolissa bassokitarasta ja taustalauluista, sekä tekee myös kappaleiden sävellykset. Hän on soittanut Naked Idolissa keväästä 2006 ja on toinen yhtyeen perustajajäsenistä.
Naked Idolin ensimmäinen single My Weakness ilmestyi sekä radio- että promosinglenä vuonna 2010. Vuonna 2011 Naked Idol julkaisi toisen singlensä Back From Oblivion. Heinäkuussa 2013 Naked Idolin hyväntekeväisyyssingle, Boys Of Summer julkaistiin radiosinglenä. 15. elokuuta 2013 kappale julkaistiin digitaalisena muun muassa iTunesissa ja Spotifyssa. Singlen tuotot lahjoitetaan Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Yhtyeen neljäs singlejulkaisu Shattered julkaistiin radiosinglenä 12. elokuuta 2013 ja digitaalisesti 16. syyskuuta 2013. Lokakuun 31. päivä yhtyeeltä ilmestyi viiden kappaleen EP, Filthy Fairies. 6. joulukuuta 2014 yhtye julkaisi coversinglen kappaleesta I Saw Mommy Kissing Santa Claus.
Remove ads
Diskografia
Noroses
- "Noroses" (1999) - bassokitara, taustalaulu, sävellys & sanoitus
Lordi
- Bend Over and Pray the Lord (albumi 1997) – taustalaulu
- Would You Love a Monsterman? (single 2002) – bassokitara, taustalaulu
- "Devil Is a Loser" (single 2003) - bassokitara, taustalaulu
- Get Heavy (albumi 2002) – bassokitara, taustalaulu
- The Monster Show (kokoelmalevy 2005) - bassokitara, taustalaulu
- Zombilation - The Greatest Cuts (kokoelmalevy 2009) - bassokitara, taustalaulu
- Scarchives Vol. 1 (kokoelmalevy 2012) - bassokitara, taustalaulu
- "Scarecrow" (2023 albumilta Screem Writers Guild) - taustalaulu
- "Heavengeance" (2023 albumilta Screem Writers Guild) - taustalaulu
- "Made of Metal" (single 2024) - taustalaulu
- "Syntax Terror" (single 2024 albumilta Limited Deadition) - taustalaulu
- "Retropolis" (single 2025 albumilta Limited Deadition) - taustalaulu
- "Hellizabeth" (single 2025 albumilta Limited Deadition) - taustalaulu
- Limited Deadition (albumi 2025) - taustalaulu
Naked Idol
- "My Weakness" (radiosingle & promosingle 2010) - bassokitara, taustalaulu & sävellys
- "Back From Oblivion" (promosingle 2011) - bassokitara, taustalaulu & sävellys
- "Boys Of Summer" (radiosingle & single 2013) - bassokitara & taustalaulu
- "Shattered" (radiosingle, promosingle & single 2013) - bassokitara, taustalaulu, sävellys & sanoitus
- "Filthy Fairies" (EP 2013) - bassokitara, taustalaulu, sävellys & sanoitus
- "I Saw Mommy Kissing Santa Claus" (single 2014) - bassokitara & taustalaulu
Circus of Rock
- "Nine Lives" (2023 albumilta Lost Behind the Mask) - taustalaulu
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads