Markus Allan

suomalainen iskelmä- ja tangolaulaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Markus Allan (oik. Allan Isberg[1], s. 3. kesäkuuta 1945 Helsinki[2]) on suomalainen iskelmä- ja tangolaulaja, jonka ura alkoi 1960-luvulla.[3]

Ura

Markus Allan pääsi vuonna 1962 Kai Lindin tilalle Leo Lindblomin orkesteriin.[4] Syksyllä 1963 Allan voitti laulukilpailun miesten sarjan ja levytti Toivo Kärjen johdolla ensilevynsä ”Liljankukka[5], joka nousi kilpailemaan listasijoitusten kärkipaikoista. Kärjen kynästä on myös Allan Isbergille annettu taiteilijanimi Markus Allan.[6] 1960-luvulla Allan levytti useita muitakin Kärjen tangoja uusina versioina sekä 4 originaalia.[7] 1980-luvulla keikat vähenivät tanssijärjestäjien pelätessä romanien ja valtaväestön välisiä yhteenottoja.[8] 1990-luvulla Allanin ura sai uuden käänteen ja hän nousi nuoremmankin yleisön tietoisuuteen laulamalla kappaleen ”Kauas pilvet karkaavat” Aki Kaurismäen samannimisessä elokuvassa.[9] Hän on laulanut myös monilla Sodankylän elokuvajuhlilla. Allan on 2000-luvulla esittänyt suomalaista tangoa muun muassa Cannesissa ja Berliinissä sekä Avanti!-orkesterin solistina Lontoossa ja New Yorkissa.[10] Hän palasi taas Toivo Kärjen sävellysten pariin, levytti kaikkiaan 12 originaalia lisää, nyt muitakin kuin tangoja.[11]

Vuonna 2013 Allan sai Tango Finlandia -palkinnon Tangomarkkinoilla.[12] Vuonna 2016 hän sai Kullervo Linnan Säätiön palkinnon.[13] Allanille on myönnetty myös valtion taiteilijaeläke.[14]

Remove ads

Diskografia

Remove ads

Yksityiselämä

Allan on ollut yhdessä vaimonsa Sinikan kanssa vuodesta 1961, heillä on kolme lasta.[8]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads