Metsäkylä (Hamina)
kylä Haminassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Metsäkylä (ruots. Skogby[1]) on maalaiskylä ja taajama Haminan kaupungin länsireunalla. Kylä kuului vuoteen 2003 asti Vehkalahden kuntaan. Metsäkylän taajamassa on n. 200 asukasta. Metsäkylän taajama ulottui vielä vuoden 2000 taajamarajauksessa myös silloisen, nykyisin Kouvolaan kuuluvan Anjalankosken kaupungin alueelle. Metsäkylä on viereisen Reitkallin ohella Haminan suurimpia maaseutukyliä.[2]

Remove ads
Historia
Metsäkylä on osa entistä Vehkalahden kuntaa, nykyistä Haminan kaupunkia. Kylää halkoo Summanjoki, jonka reunoille maanviljelys on alkujaan kehittynyt. Keväisin alueelle muodostuu laaja tulvajärvi, kun joen sulamisvedet purkautuvat usein alaville pelloille.[2]
Linnusto
Metsäkylän peltoalueilla pesii tyypillinen peltolinnusto, johon lukeutuvat muiden muassa tuulihaukka, ruisrääkkä, töyhtöhyyppä, isokuovi, uuttukyyhky, kiuru, pensastasku, kivitasku, naakka, keltasirkku ja peltosirkku. Keväisin pelloille ja sen tulvajärville kerääntyy satoja muutolla levähtäviä sorsia, kahlaajia, lokkeja, kyyhkyjä ja varpuslintuja. Alkukeväällä ja loppusyksyllä Suurijärvelle kerääntyy jopa satoja laulujoutsenia.[2]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads