Pekka Ruuska
suomalainen laulaja, lauluntekijä ja äänilevytuottaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Pekka Juhani Ruuska (s. 11. lokakuuta 1958 Helsinki) on suomalainen laulaja, lauluntekijä ja äänilevytuottaja. Läpimurtonsa hän teki vuonna 1990 kolmannella, platinaa myyneellä[1], soololevyllään Yhdestoista hetki, jolta nousi ikivihreiden kotimaisten joukkoon kappale ”Rafaelin enkeli”.

Remove ads
Elämä
1980-luvun alussa Ruuska kiersi maata Livingstone-yhtyeessä ja esitti gospelpainotteista musiikkia. Vuonna 1985 hän osallistui Ritz-yhtyeen kanssa kappaleella ”Seinäkalenterityttö” Syksyn sävel -kilpailuun. Kappale ei päässyt finaaliin, mutta oli mukana Syksyn sävelen satoa -ohjelmassa.
Ruuska toimi 1980-luvun lopulla Suutarilan ala-asteen musiikinopettajana ja perusti Pohjois-Helsingin Bändikoulun yhdessä Peter ”Petteri” Kokljuschkinin kanssa vuonna 1990. Bändikoulussa harjoittelivat sittemmin menestyneet yhtyeet TikTak ja Indica. Myös osa Haloo Helsinki! -yhtyeen jäsenistä soitti bändikoulussa.[2].
1990-luvun puolessa välissä Ruuska aloitti työt Warner Music Finlandin kotimaisen tuotannon päällikkönä. Tuottajana hänen menestyksiään ovat olleet muun muassa Asa, The Rasmus, Zen Café, Maija Vilkkumaa ja The Crash. Marraskuusta 2007 alkaen Ruuska on johtanut omaa musiikkiyhtiötään Kaiku Entertainmentia.
Pekka Ruuskan puoliso on tietokirjailija ja opettaja Helena Ruuska.[3]
Remove ads
Diskografia
Livingstone
- Rakkautemme hän näkee (single, 1977)
- Aamu saapuu kaupunkiin (1982)
- Tässä taivas tässä maa (1983)
Ritz
- Hämärän juhlat (1987)
Soolosinglet
- Matalassa majassa/Yhdestoista hetki (1987)
- Elokuvissa/Kirje tuntemattomalle (1988)
Soololevyt
- Kaukana kotoa (1985)
- Seitsemän tarinaa (1988)
- Yhdestoista hetki (1990)
- Kaikki Hyvin (1992)
- Iso Oo (1993)
- Ohrankeltainen kuu (1994)
- Suolaa ja Pippuria – Pekka Ruuskan parhaat (kokoelmalevy, 1998)
- Mustaa valkoisella (2000)
Pekka Ruuska Band
- EP: Yömatka / Roskisdyykkarin balladi / Länteen itään / Lauantaipuhelu
Remove ads
Tunnustukset
- Tapsan Tahtien vuoden lauluntekijä 1996
- Juha Vainio -palkinto 2000 [4]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads