Sumerin historia

Sumerin historia käsittää eteläisen Mesopotamian tapahtumat kirjoitustaidon keksimisestä 4. vuosituhannella eaa. noin vuoteen 2000 eaa. Sitä edeltävät Sumerin asuttaminen sekä esi- ja protohistorialliset vaiheet, jotka tunnetaan arkeologisten löytöjen ja protokirjoitusten perusteella.

Sumerin ensiasuttajat olivat kivikautisia metsästäjä-keräilijöitä, jotka saapuivat alueelle vuoteen 5000 eaa. mennessä. Ubaid-kausi (5000–4000 eaa.) on ensimmäinen arkeologisten löytöjen perusteella hyvin tunnettu Etelä-Mesopotamian kulttuurivaihe. Uruk-kaudella (4100–2900 eaa.) kehitettiin kuvakirjoitus sekä rakennettiin suuria kaupunkeja ja temppeleitä. Viimeistään tuolloin alueen väestö puhui sumeria. Varhaisdynastisella kaudella (2900–2340 eaa.) kaupunkivaltiot kamppailivat ylivallasta keskenään, mikä päättyi Akkadin suurvallan (2334–2154 eaa.) perustamiseen. Akkadilaiskautta seurasi vuoristosta saapuneiden gutilaisten lyhyt kausi. Sumerilainen kulttuuri koki vielä paluun Urin III dynastian (2112–2004 eaa.) aikaan. Sen kukistuttua ei enää syntynyt suuria sumerilaisia valtakuntia. Sumeri puhuttuna kielenä katosi vuoteen 1700 eaa. mennessä.

Sumerilaisten alkuperä

Sumerin tärkeimmät kaupungit.

Sumer oli yksi maailmanhistorian kuudesta itsenäisesti syntyneestä sivilisaatiosta. Muut olivat Egypti, Indus-kulttuuri, Kiina, Andien sivilisaatio ja Mesoamerikka.^[1] Arkeologit ovat perinteisesti ajoittaneet Sumerin asuttamisen noin vuoteen 5000 eaa. Tuoreemmat löydöt kuitenkin osoittavat alueen asutushistorian ulottuvan huomattavasti kaukaisempaan menneisyyteen.^[2] Alueen ensimmäiset asukkaat olivat metsästäjä-keräilijöitä. Tämä vaihe jatkui todennäköisesti tuhansia vuosia, kunnes Etelä-Mesopotamiaan alkoi syntyä pysyvää asutusta.^[3]

Samuel Noah Kramer uskoi sumerien saapuneen Etelä-Mesopotamiaan verrattain myöhään aikana, jolloin alueella oli jo kehittyneitä yhteiskuntia.^[3] Tämä tapahtui oletettavasti noin vuonna 4000 eaa.^[4] Alueen kulttuurissa ja asutuksessa ei arkeologisten löytöjen perusteella kuitenkaan ole havaittavissa katkoksia tai äkillisiä muutoksia. Kulttuurinen jatkuvuus ulottuu varhaisimmasta asutuksesta Sumerin loppuun saakka.^[3] Luiden tutkimus ei ole osoittanut fysiologisia eroja, joiden perusteella sumerit voitaisiin erottaa muista alueen kansoista.^[5] Mahdollisesti sumerit olivat Etelä-Mesopotamian alkuperäiskansa, joka asettui alueelle kauan ennen viljely- ja kaupunkikulttuurin syntyä.^[3] Sumerien alkuperään liittyvästä epävarmuudesta käytetään assyriologisessa tutkimuskirjallisuudessa nimitystä ”the Sumerian problem” (suom. sumerilainen ongelma).^[4]

Siirtolaishypoteesin kannattajat ovat esittäneet useita vaihtoehtoja sumerien alkukodiksi.^[3] Metallurgiaan liittyvän sanaston perusteella sumerin puhujien on arveltu saapuneen Mesopotamiaan Etelä-Kaukasukselta tai Zagrosvuorilta.^[4] Temppelitornit eli zikkuratit on vuoristohypoteesin kannattajien parissa tulkittu keinotekoisiksi vuoriksi, joiden avulla jatkettiin muinaisia palvontamenoja. Toisen koulukunnan mukaan sumerit olivat Persianlahden rannikon asukkaita tai siirtyivät Etelä-Mesopotamiaan Persianlahden altaasta, joka jääkauden päätyttyä jäi veden alle. Kolmas hypoteesi katsoo Sumerien saapuneen Intiasta, mitä perustellaan sumerin ja dravidakielten väitetyillä yhtäläisyyksillä. Myös useita muita alkukoteja on ehdotettu.^[3]

Sumeri on isolaattikieli, eli se ei ole sukua millekään tunnetulle kielelle. Mahdollisesti sumeria ja sen sukukieliä puhuttiin esihistoriallisella ajalla huomattavasti Etelä-Mesopotamiaa laajemmalla alueella.^[6] Toisaalta Etelä-Mesopotamian esihistoriallinen väestö oli saattanut tulla alueelle monilta eri seuduilta.^[5] Suurin osa Etelä-Mesopotamian varhaisesta paikannimistöstä ei ole sen enempää sumerilaista kuin seemiläistäkään.^[6] Myös jumalten nimissä on etymologialtaan tuntemattomia sanoja. Osa tutkijoista uskoo, että sumerissa on havaittavissa muinaiseufratilainen lainasanakerrostuma, mutta hypoteesi ei ole saavuttanut laajaa hyväksyntää^[7] eikä sumeria vanhemmista kielistä ole kirjallisia todisteita.^[6] Suurin osa etymologialtaan ei-sumerilaisista sanoista on voitu osoittaa laina- ja kulkusanoiksi. Sumerin asuttamisen ja kirjoitustaidon keksimisen välillä kului niin pitkä aika, että vanhimpien erisnimien etymologia on voinut muuttua läpinäkymättömäksi. Erisnimet ovat toisaalta hyvin konservatiivisia, ja niissä voi säilyä jäänteitä tuhansia vuosia aiemmin kadonneista kielistä.^[7]

Ranskalainen populaarihistorioitsija Georges Roux arvioi 1964, että ”sumerilainen ongelma” oli tieteellisenä kysymyksenä menettänyt merkityksensä. Etelä-Mesopotamian varhaisimpien väestöryhmien välillä ei hänen mukaansa ollut kulttuurisia ja poliittisia jakolinjoja. Heidät erotti vain kieli. Sumereista ei Roux’n mukaan ollut mielekästä puhua erillisenä rotuna tai kansana, vaan sanan ainoa tieteellisesti kestävä käyttötapa on viittaaminen sumeria puhuviin ihmisiin.^[8] Sumerinkielisissä alkuperäislähteissä kaikkia Sumerin asukkaita kutsutaan mustapäiksi kieleen tai alkuperään katsomatta.^[9] Etelä-Mesopotamian varhainen sivilisaatio syntyi kotoperäisen kehityksen ja ulkoa saatujen vaikutteiden yhdistelmänä, eikä ”sumerilaista ongelmaa” nykyajan tutkimuskirjallisuudessa juuri käsitellä.^[8]

Esi- ja protohistoria

Ubaid-kausi (5000–4000 eaa.)

Pääartikkeli: Ubaid-kulttuuri

Liskonpäinen naishahmo imettää lasta. Ur, noin 4000 eaa.

Lähi-idän maatalous ja kaupungistumiskehitys alkoivat Mesopotamiaa viileämmillä ja kosteammilla seuduilla ja levisivät Sumeriin keinokastelun keksimisen jälkeen.^[10] Etelä-Mesopotamian kuparikautta kutsutaan Ubaid-kulttuuriksi.^[11] Se ajoitetaan noin vuosiin 5000–4100 eaa. ja oli Sumerin varhaisin maanviljelyskulttuuri.^[2] Viljelyn lisäksi ruokaa hankittiin kalastamalla sekä nautakarjan ja sikojen kasvatuksella.^[11] Osa väestöstä oli edelleen paimentolaisia tai puolipaimentolaisia.^[12]

Ubaid-kaudella syntyivät Sumerin ensimmäiset kaupungit.^[11] Asutus oli tiheintä Urin ja Eridun ympäristössä.^[13] Eridusta on löydetty Ubaid-kauden alussa rakennettu temppeli, joka varhaisimmassa vaiheessaan oli kolmen neliömetrin suuruinen yksihuoneinen rakennus. Vuosisatojen kuluessa sen paikalle rakennettiin aina vain isompi temppeli. Ubaid-kauden lopulla rakennus saavutti monumentaaliset mitat ja sijaitsi aiemmista kerrostumista muodostuneen korotetun tasanteen päällä. Ubaid-kauden asuinrakennukset tehtiin yleensä risuista ja ruo’oista, mutta monumenttirakentamisessa käytettiin auringossa kuivattua savitiiltä. Eridussa ei ilmeisesti ollut kovinkaan paljon pysyvää asutusta, ja se oli lähiseudun kyläviljelijöiden, kalastajien, karjankasvattajien ja metsästäjien yhteinen seremoniakeskus.^[11]

Ubaidin keramiikassa on ohuet seinämät. Väriltään se on yleensä kermanväristä. Savesta valmistettiin muun muassa mukeja, maljoja, lautasia, kulhoja, kannuja ja erikokoisia purnukoita. Esineet koristeltiin maalaamalla niihin pisteitä, viivoja ja abstrakteja kuvioita sekä ihmis- ja eläinhahmoja. Keramiikka on ajalleen poikkeuksellisen korkeatasoista, ja sen valmistajien on täytynyt olla erikoistuneita ammattilaisia. Ylelliset astiat viittaavat ehkä yhteiskuntaluokkien orastavaan eriytymiseen ja eliitin turhamaisuuteen, mutta ne saattavat liittyä myös tasa-arvoisen yhteisön kokoontumisiin ja juhliin. Ubaid-keramiikka levisi neljännen vuosituhannen alkupuoliskolla Syyriaan, Anatoliaan, Zagrosvuorten alueelle ja Persianlahden rannikolle, mikä kertoo laajoista kauppaverkostoista.^[11]

Savesta valmistettiin myös pieniä patsaita, jotka alkuvaiheessa esittivät aina naisia, mutta myöhemmin myös miehiä. Hahmot ovat hoikkia ja teräväpiirteisiä. Sukuelimet on kuvattu realistisesti, ja osa pienoispatsaista esittää imettäviä naisia. Savihahmoja on arveltu votiivilahjoiksi, jumalankuviksi tai hedelmällisyyteen liittyviksi taikaesineiksi. Häränpäätä muistuttavat koristeveistokset (bucranium) on joskus tulkittu härkäkultin tunnuksiksi.^[10]

Eridun läheltä on löydetty myöhäisen Ubaid-kauden hautausmaa. Ruumiilla on kuluneet hampaat, mistä on päätelty Ubaid-kauden jauhojen olleen hiekkaista. Vainajat haudattiin vaatetettuina, ja heillä oli yllään koruja, jotka usein olivat obsidiaania tai muuta tuontitavaraa. Ruumiin oikean jalan viereen oli tapana laskea ruukku, muki ja lautanen, joissa toisinaan oli ruokaa. Myös juomauhreista on merkkejä. Haudatut saviesineet ovat yleensä korkeatasoisia. Lemmikkikoirat haudattiin joskus omistajiensa kanssa. Noin 15-vuotiaan pojan sylistä löydetyllä koiralla oli suussaan luu. Joskus samaan paikkaan haudattiin kokonainen perhe, mikä edellytti hautojen merkitsemistä, jotta niihin kyettiin myöhemmin laskemaan vainajan puoliso tai lapset. Perhehaudat viittaavat yksiavioisuuteen ja suvussa periytyneeseen arvovaltaan. Hautalahjat viittaavat kuolemanjälkeistä elämää koskeneisiin uskomuksiin. Paljon Ubaid-kautta myöhäisempien kirjallisten lähteiden mukaan Eriduun haudattiin ihmisiä noin 25 kilometrin säteeltä. Todennäköisesti he edustivat alueen varakkainta ja vaikutusvaltaisinta väestöä.^[11]

Ubaid-kauden jälkeen Eridu taantui, kun taas Ur ja Uruk nousivat Etelä-Mesopotamian tärkeimmiksi kaupungeiksi. Eridussa ei enää ollut kaupunkiasutusta, mutta se pysyi arvostettuna kulttikeskuksena, jonka sumerilainen perimätieto kuvasi ensimmäiseksi kaupungiksi ja sivilisaation syntypaikaksi.^[11]

Uruk-kausi (4000–2900 eaa.)

Pääartikkeli: Uruk-kausi

Mesopotamialainen pappiskuningas eläinten herrana. Korkokuva on löydetty Abydosista Egyptistä ja ajoitettu vuosien 3300–3200 eaa. tienoilla, mikä todistaa Egyptin ja Mesopotamian välisestä varhaisesta kulttuurivaihdosta.

Urukista löydetyn veistoksen hahmolla on päässään paimenen hattu, kuninkaanvallan perinteinen tunnus. Noin 3300 eaa.

Pohjois-Mesopotamian asema oli hallitseva noin vuoteen 4000 eaa. saakka. Sen jälkeen Sumer oli teknologisesti ja kulttuurisesti ylivertainen.^[10] Urukista tuli maailman ensimmäinen suurkaupunki ja Etelä-Mesopotamian valtakeskus.^[2] Kaupunki kasvoi noin 5,5 neliökilometrin laajuiseksi, mikä oli enemmän kuin klassisen kauden Ateenassa ja noin puolet varhaisen keisariajan Roomasta.^[14] Sumerilainen kulttuurivaikutus levisi laajoille alueille Lähi-idässä, Egyptissä, Anatoliassa ja Intiassa.^[15]

Teknologinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli Uruk-kaudella (4100–2900 eaa.^[2]) nopeaa.^[3] Kastelukanavien, pyörän ja purjehduksen kaltaiset keksinnöt mahdollistivat suurten asutuskeskusten synnyn.^[2] Viljelyn tehostuessa työvoimaa vapautui muihin tehtäviin.^[3] Pronssi ja moni muu metalli ja valmistustekniikka otettiin käyttöön.^[16] Uruk-kaudella syntyivät myös Mesopotamian ensimmäiset valtiot,^[17] armeijat ja järjestäytynyt sodankäynti. Muutokset tapahtuivat pitkän ajan kuluessa, ja niille on löydetty useita syitä, jotka vaikuttivat yhdessä. Tärkeimpinä tekijöinä pidetään väestönkasvua, sisäisen ja ulkoisen kaupan kehittymistä, kasteluviljelyn kehittymistä ja sodankäynnin lisääntymistä. Myös ilmaston vaihtelu ja yksittäisten nerokkaiden yksilöiden ilmaantuminen on voinut vaikuttaa asiaan, mutta tällaista on vaikea havaita arkeologisesta aineistosta. Kaiken kehityksen takana oli maataloustuotteiden suuri ylijäämä, joka mahdollisti väestönkasvun, kaupan kuin erikoistuneiden ammattikuntien synnyn.^[16]

Urukin aineellisen kulttuurin tunnistettavin piirre oli koruton sarjatuotettu kulho, jota mahdollisesti käytettiin ruoka-annosten jakeluun. Arkkitehtuurille ominaista oli jatkuva uudisrakentaminen, vanhojen rakennusten raivaaminen ja uusien rakennustyyppien kokeilu. Julkiset rakennukset olivat monumentaalisia, monikäyttöisiä ja saavutettavia. Temppelialueita oli kaksi: taivaanjumala Anin Kullab sekä rakkauden ja sodan jumalatar Inannan Eanna. Mahdollisesti kyse oli kahdesta muinaisesta asutuskeskuksesta, jotka väestön kasvaessa yhdistyivät suurkaupungiksi. Urukilla oli myöhemmin maine vapaamielisenä kaupunkina, mikä näkyi jumalatar Inannan estottomassa luonteessa.^[14]

Useimmat tutkijat pitävät Uruk-kulttuuria luokkayhteiskuntana, jota hallitsi ammattimainen eliitti. Uskonnollinen ja byrokraattinen valta olivat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Kirjallisissa lähteissä ihmisiin viitataan sukupuolensa edustajina tai erilaisten työtehtävien suorittajina. Lähteissä esiintyy myös ”työnjohtajan” tapaisia käytännöllisiä nimikkeitä, jotka viittaavat monimutkaistuvaan byrokratiaan. Korkeimmat arvonimet olivat en (’valtias’) ja nin (’valtiatar’).^[14] Lugal (’iso mies’, ’pomo’) oli vähäisempi johtotehtävä.^[9] Aluksi kyse lienee ollut hallinnollisista virka-asemista, joille vähitellen kasaantui yleisluontoisempaa symboliarvoa ja poliittista valtaa. Miesten ja naisten yhteiskunnallisessa asemassa ei vaikuta olleen suurta eroa. Taloudellinen ja poliittinen toiminta keskittyivät suuriin rakennuksiin, joita nykyään kutsutaan temppeleiksi. Niiden uskonnollisesta luonteesta ei kuitenkaan ole varmuutta.^[14]

Uruk oli kauden ainoa iso kaupunki, jonka vaikutuspiirissä oli pienempien asutuskeskusten tiheä verkosto.^[18] Kulttuurivaikutus ulottui jopa tuhansien kilometrien päähän. Kalifornialainen arkeologi Guillermo Algaze on tulkinnut Urukin varhaiseksi imperiumiksi, joka levitti valtaansa järjestelmällisesti sotilaallisin valloituksin ja siirtokuntia perustamalla. Syrjäseuduilta tuotiin Urukiin puuta, kiveä ja metalleja, joita on Sumerissa hyvin vähän. Keskusalueen vientituotteita olivat vilja, nahka, kala, taatelit ja kankaat. Lopputuloksena oli vaurauden kasaantuminen Urukiin syrjäseutujen kustannuksella. Agazen näkemys Urukista militaristisena ja kolonialistisena imperiumina ei ole saanut laajaa kannatusta. Urukin valta perustui ennen kaikkea asemaan taloudellisen tuotannon ja kaupankäynnin keskuksena.^[14]

Tšekkiläinen assyriologi Petr Charvát on tulkinnut Urukin yhteiskunnan muinaiseksi hyvinvointivaltioksi, jossa ammattimaiset viranhaltijat huolehtivat ylituotannon reilusta jakamisesta. Hän perustelee tätä esimerkiksi asutuskeskusten demokraattisuudella. Julkinen arkkitehtuuri oli hyvin avointa, mikä teki niissä vierailemisesta vapaata ja tasa-arvoista. Asuinrakennukset olivat keskenään samantapaisia, eikä niissä ole merkkejä yläluokan muita ylellisemmästä asumisesta. Charvát myöntää kuitenkin, että Urukissa esiintyi luokkaeroja ja osa sen valtapiiriin kuuluneista alueista oli muita köyhempiä.^[14] Susan Pollock on arvellut, ettei valtiovalta todellisuudessa ollut Urukissa kovin voimakas tai säädellyt taloudellista toimintaa. Suurin osa väestöstä kuului omavaraisiin kotitalouksiin, joiden rinnalla esiintyi erikoistuneempaa hierarkkisesti johdettua työvoimaa.^[14]

Urukilaiset kehittivät nuolenpääkirjoituksesta toimivan kirjoitusjärjestelmän aikavälillä 3500–2900 eaa. On epäselvää, kehittyikö kirjoitustaito ensimmäisenä Mesopotamiassa vai Egyptissä.^[19] Varhaisin kirjoitus koostuu ideogrammeista. Niillä merkittiin asioita ja käsitteitä, ei puhutun kielen äänteitä tai kielioppia. Järjestelmää on pidetty eräänlaisena esikirjoituksena, joka ei vielä ollut kehittynyt kokonaiseksi kirjoitusjärjestelmäksi. Uruk-kulttuurin monikielisessä ympäristössä tällainen kirjoitusjärjestelmä saattoi kuitenkin olla tietoinen valinta, sillä sen käyttö ei edellyttänyt vieraan kielen opiskelua.^[18] Uruk-kaudella kirjoitetun kielen oletetaan olleen sumeri, mutta täysin varmaa se ei ole.^[20]

Džemdet Nasr -kausi (3100–2900 eaa.)

Pääartikkeli: Džemdet Nasr -kausi

Kiveen kaiverrettuja kuvia ja varhaisia kirjoitusmerkkejä.

Uruk-kauden lopulla koettiin jonkinlainen romahdus.^[21] Syyksi on ehdotettu pienten jokien kuivumista ja ryöstöviljelyn aiheuttamaa maatalouden tuottavuuden heikkenemistä. Seurannutta ajanjaksoa kutsutaan Džemdet Nasr -kaudeksi (3100–2900 eaa.).^[18] Sen aineellinen kulttuuri erosi Uruk-kaudesta selvästi.^[10] Aineellisen kulttuurin tunnusmerkki on mustaksi ja punaiseksi maalattu karheapintainen keramiikka.^[22] Pienet maatalouskylät hylättiin ja väestöä siirtyi suuriin keskuksiin, jotka kasvoivat kaupungeiksi. Jokainen kaupunki hallitsi ympäröivää maaseutua ja alueen vesivaroja. Veden saanti oli selviytymisen kannalta keskeistä ja johti kaupunkien väliseen kilpailuun. Ylävirrassa sijainneilla kaupungeilla oli tässä kilpailussa etulyöntiasema. Yhteydet Pohjois- ja Etelä-Mesopotamian välillä heikkenivät, kun Uruk-kauden yhtenäisyys vaihtui itsenäisiin ja sirpaleisiin yhteisöihin.^[18]

Džemdet Nasrista löydetty suuri rakennus saattoi olla Etelä-Mesopotamian ensimmäinen palatsi.^[22] Šuruppak, joka Uruk-kaudella oli ollut pieni maaseutukaupunki, kasvoi tärkeäksi keskukseksi, jolla oli suuri merkitys kirjoitusjärjestelmän kehittymisessä.^[18]

Kaupunkivaltiot ja imperiumit

Varhaisdynastinen kausi (2900–2340 eaa.)

Pääartikkeli: Sumerin varhaisdynastinen kausi

Keihäin aseistettua jalkaväkeä steelassa, jonka Lagašin kuningas Eannatum pystytti Ummasta saadun voiton kunniaksi.

Varhaisdynastinen kausi (2900–2340 eaa.) on Etelä-Mesopotamian historian ensimmäinen kausi, josta on runsaasti kirjallisia lähteitä.^[19] Ensimmäiset kiistattomasti sumerinkieliset kirjoitukset laadittiin vuosien 2800–2700 eaa.^[20] Jo varhain Etelä-Mesopotamiassa asui sekä sumerin että seemiläisten kielten puhujia.^[12] Ei ole viitteitä siitä, että kumpikaan ryhmä olisi saapunut Sumeriin vasta hiljattain.^[23] Seemiläisten suhteellinen osuus kasvoi vähitellen.^[24] Lähteiden perusteella on mahdollista tunnistaa historiallisesti merkittäviä tapahtumia ja jopa yksittäisiä ihmisiä.^[25] Sumereilla ei vaikuta olleen erityistä valta-asemaa, sillä varhaisilla hallitsijoilla oli usein seemiläinen nimi.^[18]

Varhaisdynastisella kaudella syntyivät ensimmäiset kaupunkivaltiot. Jokaisella oli oma paikallisruhtinaansa, joka hallitsi kansankokouksen tuella. Hallitsijalla oli sekä sotilaallisia, uskonnollisia että oikeudenkäyttöön liittyviä velvollisuuksia.^[26] Yhteiskunta oli jakautunut erillisiksi luokiksi, ja esimerkiksi orjuutta tiedetään esiintyneen varhaisdynastisella kaudella. Lähteiden puutteen vuoksi tarkkaa yhteiskuntajärjestelmää ei kuitenkaan tunneta. Sumerin tärkeimpiä kaupunkivaltioita olivat Lagaš, Umma, Ur ja Uruk. Ne kävivät kauppaa pohjoisemmassa Mesopotamiassa sijainneiden Assurin, Eblan, Kišin ja Marin kanssa. Esiintyi myös diplomatiaa ja ajoittaisia sotia.^[19] Tehokkaan maanviljelyn ja koko tunnetun maailman käsittäneen kaupan ansiosta Sumerin kaupungit kasvoivat ajalleen poikkeuksellisen suuriksi.^[27]

Kaupunkien välinen kilpailu johti väkivaltaisiin selkkauksiin, jotka vaihtelivat ryöstöretkistä ja ilkivallasta täysimittaisiin sotiin. Varhaisdynastisen kauden alussa kaupungit alettiin ympäröidä muurein. Kertomaruno Gilgameš ja Aga kuvailee varhaista konfliktia Kišin ja Urukin välillä.^[18] Sodat keskittivät valtaa yksittäisille johtajille. Lugalista tuli maallisen hallitsijan arvonimi, joka vastasi lähinnä kuningasta. En muodostui temppelistä riippuvaiseksi papilliseksi arvoksi, kun taas lugalin asema oli usein perinnöllinen. Lugalin hallintopaikkana oli é, ’palatsi’. Lugal-kuninkuus syntyi Urissa, mistä se varhaisdynastisen kauden kuluessa levisi muihin kaupunkivaltioihin.^[9] Vasallihallitsijan arvonimi oli ensi.^[28]

Kišin kuningas Enmebaragesi on ensimmäinen aikalaislähteistä tunnettu mesopotamialainen hallitsija.^[10] Noin vuonna 2600 eaa. hän teki valloitusretkiä Elamiin. Seuraavina vuosikymmeninä sumerilainen vaikutus laajeni edelleen. Sen tärkeimpiä keskuksia olivat Urukin ja Kišin kaupungit. Kauppareitit ulottuivat aina Meluhhaan Indusjoen laaksoon saakka.^[4] Kauppa toi Sumeriin ennennäkemättömättä vaurautta, joka alkoi houkutella ulkopuolelta tulleita valloittajia.^[4] 2500-luvulla eaa. osa Sumerin kaupunkivaltioista joutui elamilaisten sekä pohjoisesta ja idästä saapuneiden paimentolaiskansojen valloittamaksi.^[29]

Adab, Lagaš, Nippur, Šuruppak, Umma ja Uruk perustivat heksapolikseksi kutsutun sotilaallisen ja taloudellisen liiton. Liittokunta toimi Kišin alaisuudessa, mutta sen hallintopaikka oli Šuruppakissa, jonka läheisyyteen koottiin sotilaita ja työvoimaa.^[30] Sumerin maan kotoperäinen nimi ki-en-gi näyttäisi aluksi viitanneen liittokunnan keskusalueeseen tai ehkä paikkaan, jossa kokouksia pidettiin. Liittokunnan tärkein vihollinen lienee ollut Ur, jolle pohjoisemmat kaupunkivaltiot lopulta kärsivät tappion. Urin kuninkaat Mesannepada ja Meskalamdug käyttivät ”Kišin kuninkaan” arvonimeä, joten heidän valtansa ulottui ainakin hetkellisesti Sumerin pohjoisosiin saakka. Heksapoliksen kukistuminen johti pitkään kaupunkivaltioiden välisten sotien kauteen.^[18]

Lagašin kuningas Eannatum ajoi elamilaiset Mesopotamiasta^[31] noin 2450 eaa.^[32] Hän valloitti Urin ja Urukin kaupunkivaltiot ja teki Elamiin suuntautuneen sotaretken. Hän kävi sotaa myös Umman kaupunkivaltiota vastaan aikomuksenaan valloittaa hedelmällinen Gu-Edinan tasanko. Pitkä ja tulokseton sota päättyi neuvottelurauhaan, jossa Umma määrättiin maksamaan viljaveroa Lagašille hyvityksenä siitä, että tasanko jäi ummalaisten haltuun. Kaupunkivaltioiden välit säilyivät kireinä, ja niiden välisestä rajasta kiisteltiin tulevina vuosisatoina toistuvasti. Lagašista tuli joksikin aikaa eräs Sumerin mahtavimmista kaupungeista, joka rahoitti vasalleilta kerätyillä veroilla suurisuuntaisia rakennushankkeita.^[29]

Eannatumin kuolemaa seurannut vuosisata tunnetaan huonosti. Umma julisti Lagašille sodan noin 2450 eaa. mutta kärsi lopulta liittolaisineen tappion. Vuoden 2400 eaa. tienoilla Lagašin kuningas Lugalanda julisti temppelien omistukset henkilökohtaiseksi omaisuudekseen, määräsi papistolle ankaria veroja ja nimitti temppelien johtoon omia sukulaisiaan. Tyytymätön papisto teki vallankaappauksen ja asetti valtaistuimelle uuden hallitsijan Irikaginan. Tämä aloitti laajat uudistukset, joilla pyrittiin korruption vähentämiseen ja yhteiskuntaluokkien välisen tasa-arvon parantamiseen. Noin vuonna 2340 eaa. Umman ensi Lugalzaggesi julisti kuitenkin sodan Lagašia vastaan ja aloitti suurisuuntaiset valloitusretket, joiden seurauksena hän lopulta hallitsi koko Sumeria.^[33] Hän siirsi hovinsa Urukiin ja otti arvonimekseen lugalkalamma, ’kaiken maan kuningas’.^[9]

Akkadin valtakunta (2334–2154 eaa.)

Pääartikkeli: Akkadin valtakunta

Sargonin voitonsteelaan kuvattuja sumerilaisia sotavankeja.

Lugalzagesin imperiumi jäi lyhytikäiseksi, sillä vuoden 2330 eaa. tienoilla Sargon Akkadilainen valloitti Etelä-Mesopotamian tärkeimmät kaupungit.^[33] Sargonin elämästä tiedetään melko vähän, ja hänestä kertovat tekstit ovat luonteeltaan tarunhohtoisia. Hänen tärkein tukialueensa sijaitsi joka tapauksessa Kišissä. Myöhemmin hän perusti pääkaupungikseen Agaden, jonka sijaintia ei tunneta. Sumerin valloituksen jälkeen Sargon laajensi valtakuntaansa Elamiin, Syyriaan, Välimeren rannikolle ja jopa Kyprokselle. Akkadilaisten sotamenestys perustui nopealiikkeiseen jalkaväkeen ja kevyisiin sotavaunuihin, jotka kykenivät helposti saartamaan sumerilaisten raskaan jalkaväen ja sotavaunut.^[34] Keskusvalta oli voimakkain Etelä-Mesopotamiassa. Kauemmas suuntautuneiden sotaretkien pääasiallinen tavoite oli kauppareittien turvaaminen, ei pysyvä valloitus.^[10]

Sargonin kuoltua valtakunnassa puhkesi kapinoita. Sargonin poika Rimuš lähti sotaretkelle Elamiin, jolloin hänen kaksoisveljensä Maništusu kaappasi vallan. Tämän valtakausi ei ollut paljon menestyksekkäämpi. Pohjoisen kansat katkaisivat Anatoliaan ja Kaukasiaan suuntautuneen kaupan, jonka seurauksena pronssin ja tinan saanti vaikeutui.^[34]

Vasta Maništusun Naram-Sin onnistui elvyttämään kaupan ja valloittamaan takaisin välillä menetettyjä alueita.^[34] Sargonin hallituskaudella Sumerin perinteinen eliitti sai vielä pitää valtansa, mutta Naram-Sin asetti tilalle akkadilaisia.^[6] Temppelien suuret maaomistukset takavarikoitiin ja jaettiin keskusvallan liittolaisille.^[35] Hallituskautensa lopulla Naram-Sin julistautui jumalaksi ja omaksui arvonimen ’maailman neljän kolkan kuningas’.^[36] Eteläisintä Mesopotamiaa alettiin kutsua Sumeriksi (sum. kiengi) ja sen pohjoispuolista aluetta Akkadiksi (mat akkadim, sum. kiuri).^[9]

Akkadilaiset rakensivat valtakuntaansa laajan tieverkoston ja kävivät kauppaa nykyisessä Afganistanissa ja Anatoliassa saakka. He omaksuivat sumerilaisen temppelikultin, kirjoitusjärjestelmän ja maailmankuvan. Seka-avioliitot olivat yleisiä, ja Sumerin väestö kaksikielistyi.^[34] Akkadista tuli Etelä-Mesopotamian pääkieli.^[19] Varhaisessa tutkimuskirjallisuudessa Sargonin valtaannousu kuvattiin tuhoisien valloitussotien sarjana, joka johti perinteisen sumerilaisen kulttuurin romahdukseen ja jopa suoranaiseen kansanmurhaan, mutta arkeologisten löytöjen perusteella varhaisdynastisen kulttuuri jatkui ilman merkittävää katkosta. Naram-Sinin liki 50-vuotinen hallituskausi viittaa siihen, että valtakunta oli poliittisesti suhteellisen vakaa ja taloudellisesti hyvinvoipa.^[37]

Naram-Sinin kuoltua valtakunta ajautui jälleen sisäisiin levottomuuksiin ja sotiin naapurikansojen kanssa.^[34] Sargonin perustama suurvalta säilyi vuoteen 2154 eaa., minkä jälkeen Mesopotamia jakaantui kilpaileviksi kaupunkivaltioiksi.^[19] Myöhempi kirjallisuus kuvasi Sargonin hyvän hallitsijan arkkityypiksi, kun taas Naram-Sinin nähtiin hybriksellään syösseen valtakunnan perikatoon.^[38]

Gutilainen dynastia (2141–2050 eaa.)

Pääartikkeli: Gutilaiset

Naram-Sinin poika Šar-kali-šarri joutui sotaan sekä sumerilaisia kapinallisia että nykyisen Iranin alueelta saapuneita lullubeja vastaan. Hieman myöhemmin Akkadiin hyökkäsivät Zagrosvuorten gutilaiset. Levottomuuksien heikentämä valtakunta ei kyennyt torjumaan hyökkäystä, jotka valloittivat Mesopotamian ja tuhosivat Agaden.^[34]

Gutin kieltä ei tiedetä kirjoitetun,^[15] ja gutilaisten valtakaudelta on säilynyt kirjallisia lähteitä vain vähän.^[34] Sumerilaisissa kirjoituksissa heidät kuvataan eläimellisiksi barbaareiksi,^[15] ja gutilaisvaltaa pidettiin jumalien säätämänä rangaistuksena.^[2] Gutilaiset eivät ilmeisesti ottaneet mitään Sumerin kaupungeista pääkaupungikseen vaan hallitsivat aluetta ulkopuolelta. He eivät koskaan hallinneet koko Sumerin ja Akkadin aluetta.^[36] Pohjoisessa heidän valtansa oli etelää suurempi.^[9]

Lagašin kuningasta Gudeaa esittävä dioriittiveistos (2100 eaa.).^[39]

Jonkin aikaa gutilaisvaltakunta oli olemassa rinnakkain Akkadin suurvallan rippeiden kanssa.^[10] Mesopotamiaan syntyi useita itsenäisiä kaupunkivaltiotia ja pieniä kuningaskuntia.^[36] Niistä merkittävin oli Lagaš, jonka hallitsija Gudea alkoi elvyttää sumerilaista kulttuuria ja kirjallisuutta. Hän laajensi valtaansa muihin Etelä-Mesopotamian kaupunkeihin ja toteutti suuria rakennushankkeita. Lagašin suurvallan kauppayhteydet ulottuivat Keski-Aasiaan, Induksen laaksoon, Dilmuniin ja Levanttiin.^[40]

Gutilainen dynastia hallitsi vain muutamia vuosikymmeniä.^[36] Se laiminlöi kastelujärjestelmän ylläpidon, mistä seurasi nälänhätää.^[34] Urukin hallitsija Utu-heg̃al muodosti Sumerin vanhojen kaupunkivaltioiden liiton ja hääti gutilaiset Mesopotamiasta. Pian voittonsa jälkeen hän kärsi tappion entiselle vasallilleen, Urin hallitsijalle Ur-Nammulle.^[36]

Uussumerilainen kausi (2112–2004 eaa.)

Pääartikkeli: Urin kolmas dynastia

Lieriösinettiin kuvattu kuningas Ur-Nammu istuu valtaistuimellaan. Hänen edessään seisoo naispuolinen jumalhahmo. Oikeaan yläkulmaan on ylhäältä alas kirjoitettu kuninkaan nimi 𒌨𒀭𒇉.

Ur-Nammun noin 2112 eaa. perustamaa valtakuntaa kutsutaan Urin III dynastiaksi. Ur-Nammu rakennutti suuria temppeleitä, kuten Urin zikkuratin. Hän loi tehokkaan virkakoneiston ja laati ensimmäisen tunnetun lakikokoelman.^[40] Lagašin kukistettuaan Ur-Nammu kykeni keskittämään meriteitse käytävän kaupan Uriin ja otti arvonimekseen ’Sumerin ja Akkadin kuningas’.^[10] Hän kuoli taistelussa gutilaisia vastaan noin 2095 eaa., minkä jälkeen hänen poikansa Šulgi jatkoi rakennushankkeita. Sotaretkien sijaan Šulgi suosi diplomatiaa, jota hän edisti naittamalla tyttäriään naapurikansojen hallitsijoille.^[40] Sotilaalliseen voimaan turvauduttiin vasta viimeisenä keinona, jos esimerkiksi tärkeiden raaka-aineiden maahantuonti sitä vaati.^[10]

Urin suurvalta-ajalle tyypillistä oli poliittisen- ja talouselämän keskittyminen temppeleihin. Kaupankäynti ja käsityöteollisuus tapahtuivat temppelien alaisuudessa, samoin virkamiesten toiminta. Temppelit keräsivät veroja, joilla kustannettiin valtion toiminta. Verotuloista jaettiin viljaa myös köyhille. Pitkälle kehittynyt byrokratia ja vilkas kaupankäynti lisäsivät kirjurien ja koulutuksen tarvetta. Kirjoitus- ja kalenterijärjestelmät uudistettiin selkeämmiksi. Jokaisesta valtakunnan alueella tehdystä kaupasta piti laatia kuitti.^[40] Kaupunkien perinteiset mittayksiköt lakkautettiin ja koko valtion alueella otettiin käyttöön yhtenäinen järjestelmä. Hopea sai valuuttaan verrattavan aseman kirjanpidon standardina.^[41] Nykypäivään on säilynyt yli satatuhatta savitaulua, jotka pääosin ovat hallinnollisia asiakirjoja. Hallitsijat kuvattiin yli-ihmisiksi, joiden oikeudenmukaisuus, rohkeus, hurskaus, oppineisuus ja musikaalisuus olivat vertaansa vailla.^[19]

Villa- ja pellavakankaiden valtiojohtoisella tuotannolla oli Ur-valtakunnassa suuri merkitys. Vaatteiden valmistus tapahtui valtion omistamissa pajoissa, joissa naiset ja tytöt työskentelivät huonoissa olosuhteissa. Maataloudessa edistettiin tehokkaimpien kastelumenetelmien käyttöä. Myös kalastamista, linnustamista ja puutarhaviljelyä säänneltiin. Karjankasvatus keskitettiin valtion pohjoisosiin, missä ilmasto oli elinkeinolle suotuisampi. Ryöstöviljely johti vähitellen maaperän köyhtymiseen, jolloin tehokas verotusjärjestelmä kävi viljelijäväestölle sietämättömäksi rasitteeksi.^[41]

Kauden lopulla Mesopotamiaan saapui lännestä seemiläisiä paimentolaisia, joista monet olivat amorilaisia ja joiden toistuvat ryöstöretket järkyttivät alueen rauhaa.^[42] Raskaan byrokratian vuoksi valtakunnalla oli vaikeuksia reagoida kriiseihin nopeasti.^[41] Šulgin poika Šu-Sin rakennutti Tigrisin ja Eufratin väliin muurin, mutta valtakunta romahti hänen poikansa Ibbi-Sinin valtakaudella noin 2000 eaa. Sumerin maatalouden keskuksessa Lagašissa kaappasi vallan paikallinen virkamies, jolloin ruokatoimitukset Uriin katkesivat. Ibbi-Sin yritti ostaa viljaa Marista, mutta tehtävään määrätty virkamies ei koskaan palannut vaan kaappasi vallan Nippurissa. Sumer ajatui sekasortoon, jota amorilaiset ja elamilaiset hyödynsivät aloittamalla sarjan ryöstöretkiä ja valloitussotia.^[43] Urin kaupunki hävitettiin, eikä Sumer enää kohonnut poliittiseksi mahtitekijäksi.^[42]

Urin III dynastia oli Sumerille vaurauden ja hyvinvoinnin aikaa.^[44] Aivan loppuaikoja lukuun ottamatta se oli vakaa eikä kärsinyt suurista kapinoista, toisin kuin Akkadin valtakunta aiemmin.^[10] Suurimmillaan valtakunta ulottui Persianlahdelta Välimerelle. Sumerilainen kulttuuri elpyi jopa siinä määrin, että aikakautta on kutsuttu sumerilaiseksi renessanssiksi.^[40] Sumerista tehtiin jälleen hallinnon kieli, mutta arkikielenä se ei enää elpynyt.^[45] Dynastian päättyessä jäljellä oli hyvin vähän äidinkielisiä puhujia.^[46] Sumerinkielisessä kirjallisuudessa Urin tuho kuvattiin kokonaisen sivilisaation lopuksi. Aineellisessa kulttuurissa ei kuitenkaan ole havaittavissa jyrkkää muutosta, ja monet sumerilaiset tavat jatkuivat seuraavina vuosisatoina.^[42]

Isin-Larsa-kausi (2025–1763 eaa.)

Pääartikkeli: Isin-Larsa-kausi

Elamilaiset häädettiin Mesopotamiasta melko nopeasti. Amorilaisten läsnäolo sen sijaan muodostui pysyväksi, ja varsinkin Keski-Mesopotamiassa heidän lukumääränsä kasvoi suureksi. Osa Etelä-Mesopotamian kaupungeista säilytti itsenäisyytensä, mutta yhtenäisiä suurvaltoja ei enää syntynyt.^[47]

Sumerin tärkeimpiä kaupunkivaltiotia olivat Isin ja Larsa, jotka kykenivät ajoittain myös alistamaan muita suurkaupunkeja. Aluksi Isinillä oli etulyöntiasema, mutta vuonna 1934 eaa. se ajautui tappiollisiin sotiin Larsaa vastaan. Larsan kuningas Gungunum valloitti Urukin, Elamin pääkaupungin Susan ja mahdollisesti myös Sumerin suurimman satamakaupungin Urin. Vuonna 1792 eaa. Larsa valloitti vasallinsa menettäneen Isinin. Suurimmillaan 10–15 kaupunkia käsittänyt valtakunta jäi lopulta Babylonin kasvavan suurvallan varjoon.^[43] Sumeri menetti asemaansa pääasiallisena kirjurien käyttämänä kielenä.^[18] Pisimpään se säilyi kirjurikouluistaan kuuluisassa Nippurissa, josta on löydetty lähes 30 000 kirjoitustaulua. Suurin osa sumerinkielisen kaunokirjallisuuden merkkiteoksista on peräisin Isin-Larsa-kauden Nippurista.^[48]

Babylonin amorilainen kuningas Hammurapi (hallitsi 1792–1750 eaa.) valloitti 1700-luvun puoliväliin mennessä Etelä-Mesopotamian tärkeimmät kaupungit. Sumerilainen kulttuuri sulautui vähitellen akkadilaiseen,^[19] ja sumeri puhuttuna kielenä hävisi noin 1800 eaa.^[46]–1700 eaa.^[45] Se säilytti vaikutusvaltaisen aseman klassisena kielenä, ja sumerin roolia muinaisessa Mesopotamiassa voi verrata latinan merkitykseen keskiajan Euroopassa.^[19][49]

Etelä-Mesopotamian kronologia

Mesopotamian historian kronologiaa ei ennen vuotta 1595 eaa. kyetä ajoittamaan tarkasti. Tässä artikkelissa käytetään keskikronologiaa.^[19]

Kuparikivikausi (5000–3000 eaa.)[50]	Ubaid-kausi (5000–4000 eaa.)[50]
	Uruk-kausi (4000–3100 eaa.)[50]
Pronssikausi (3000–1200 eaa.)[50]	Džemdet Nasr -kausi (3100–2900 eaa.)[50]
	Varhaisdynastinen kausi (2900–2340 eaa.)[50]	Varhaisdynastinen I (2900–2750 eaa.)[51]
		Varhaisdynastinen II (2750–2600 eaa.)[51]
		Varhaisdynastinen III (2600–2340 eaa.)[51]
	Akkadilaiskausi (2340–2159 eaa.)[50]
	Urin III dynastia (2100–2000 eaa.)[50]
	Muinaisbabylonialainen kausi[51]	Isin-Larsa-kausi (2000–1750 eaa.)[51]
		Babylonian ensimmäinen dynastia (1800–1600 eaa.)[51]
	Kassilaiskausi (1595–1155 eaa.)[50]
Rautakausi (1200–539 eaa.)[50]	Keskibabylonialainen kausi (1150–729 eaa.)[50]	Isinin toinen dynastia (1155–1027 eaa.)[51]
		Merimaan toinen dynastia (1025–1006 eaa.)[51]
		VIII (E:n) dynastia (979–732 eaa.)[51]
	Assyrian valtakausi (747–627 eaa.)[50]
	Uus-Babylonia (627–539 eaa.)[50]
Persialaisaika (539–330 eaa.)[50]	Akhaimenidien valtakunta (539–330 eaa.)[50]
Hellenistinen aika (331–64 eaa.)[50]	Makedonialaiset ja seleukidit (329–95 eaa.)[50]
Roomalaisaika (64 eaa. – 324 jaa.)[50]	Partilaisaika (138–224 jaa.)[50]

Tutkimuksen historiaa

Arkeologia

Urin muinaishautojen kaivaukset 1928–1929. Etualalla Katharine ja Leonard Woolley.

Sumerin ja sumerilaisten olemassaolo unohtui 1800-luvun puoliväliin saakka, jolloin länsimaiset tutkijat alkoivat tehdä Mesopotamiassa arkeologisia kaivauksia.^[2] Yhdistynyt kuningaskunta ja Osmanien valtakunta solmivat suorat diplomaattisuhteet 1800-luvun alussa, mikä antoi eurooppalaisille mahdollisuuden matkustella Lähi-idässä. Kaksoisvirranmaa kiehtoi monia eurooppalaisia ja amerikkalaisia, sillä se on eräs Raamatun tapahtumapaikoista. Mesopotamian suurista rauniokummuista löydettiin muinaisten kaupunkien jäänteitä. Mesopotamian eteläosissa muinaislöydöt olivat aluksi vähäisiä, sillä sumerien käyttämä polttamaton savitiili säilyy huonosti. 1800-luvun jälkipuoliskolla tilanne muuttui, ja monet tutkijat vierailivat Sumerin suurkaupungeissa. Urin kaivaukset aloitettiin 1853, Girsun 1877 ja Nippurin 1889. Tärkeimmät löydöt vietiin Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, mikä riisti Irakilta suuren osan sen kulttuuriperinnöstä.^[52]

Ensimmäisten kaivausten tavoitteena oli lähinnä etsiä hienoja muinaisesineitä museoissa esiteltäviksi. 1800-luvun loppua kohden menetelmät kehittyivät järjestelmällisemmiksi. Kirjallisten lähteiden ja arkkitehtuurin merkitys ymmärrettiin entistä paremmin.^[10] Keramiikalla on suuri merkitys kerrostumien määrittelyssä, mutta ensimmäisissä kaivauksissa ruukunsirpaleita pidettiin roskana, joista ei pidetty kirjaa ja jotka koottiin suuriksi kasoiksi niiden alkuperäistä löytöjärjestystä huomioimatta. Samalla menetettiin pysyvästi paljon sellaista tietoa, jonka keramiikan tarkempi tutkimus olisi voinut paljastaa.^[14]

1900-luvun puolivälissä kiinnostuttiin asutuksista, teknologian ja yhteiskunnan kehityksestä sekä löytöpaikkojen sisäisestä kronologiasta. Kaivaukset ulottuivat yhä kauemmas menneisyyteen. Esihistoriallisen kulttuurin ominaispiirteitä voidaan päätellä arkkitehtuurista, savitöiden koristuksista, veistostaiteesta, hautauskäytännöistä ja sinettien muodoista. Kirjallisten lähteiden puutteessa ei kuitenkaan ole mahdollista saada tietoa aikakauden etnisistä ryhmistä tai uskomuksista.^[10] 1950-luvulla arkeologian apuna alettiin käyttää ilmakuvausta ja 1960-luvulla satelliittikuvia. Tarkkaan tilastoanalyysiin ja tietokonemallinnuksiin yhdistettynä uudet menetelmät antoivat tarkan kuvan muinaisen Mesopotamian asutushistoriasta.^[53]

Sumerin kaupungeista tiedetään enemmän kuin maaseudun elämästä, sillä jokien ja tuulten aiheuttama eroosio on hävittänyt monien pikkukylien jäänteet. Toisaalta arkeologit ovat mieluiten tutkineet suuria asutuskeskuksia, joissa on enemmän löydettävää.^[54] Muinaiskaupunkien ja suurten temppelikeskusten perusteellinen tutkiminen on erittäin kallista. Kaivaukset suoritetaan yleensä pistemäisesti, ja eri paikoista saadut tulokset yleistetään koskemaan koko aluetta.^[55] Akkadin valtakunnan ajalta arkeologisia löytöjä on melko vähän.^[56] Ubaid-kautta vanhempi esihistoria tunnetaan heikosti, sillä kerrostumat ovat alluviaalin peittämiä.^[57]

Kirjalliset lähteet

Katso myös: Sumerinkielinen kirjallisuus

Historian määritellään yleensä alkavan kirjoitustaidon keksimisestä. Sumerit kehittivät nuolenpääkirjoituksesta toimivan kirjoitusjärjestelmän aikavälillä 3500–2900 eaa. On epäselvää, kehittyikö kirjoitustaito ensimmäisenä Mesopotamiassa vai Egyptissä.^[19] Varhaisimmat kirjalliset lähteet ovat vaikeita tulkita, sillä ne ovat hyvin suppeita ja olettavat lukijan tuntevan aiheen jo valmiiksi.^[10] Uruk-kauden kirjoitus ei varsinaisesti edusta mitään tiettyä kieltä vaan symboloi asioita ja käsitteitä.^[18] Kirjalliset lähteet ovat lähinnä hallinnollisia tekstejä ja kirjanpitoa. Niissä luetteloidaan esimerkiksi maatalouden tuotteita ja ammatteja. Uruk-kulttuurin poliittisen ja taloudellisen järjestelmän tarkempaa luonnetta on tekstien vähäisyyden vuoksi mahdotonta päätellä.^[19]

Varhaisdynastisella kaudella laadittiin ensimmäiset kiistattomasti sumerinkieliset kirjoitukset.^[20] Aiemmasta poiketen siinä hyödynnettiin homofoniaan perustuvia foneettisia merkkejä, joilla ilmaistiin sumerin rikasta taivutusta. Kirjoitus oli edelleen varattu lähinnä hallinnollisiin tehtäviin ja numerotietojen merkitsemiseen. Tekstien tulkitseminen on usein vaikeaa, sillä merkkejä ei välttämättä kirjoitettu järjestykseen, jossa ne oli tarkoitettu luettaviksi. Kirjoitus ei vielä ollut täysin autonomista vaan toimi muistin apuvälineenä. Šuruppakissa laaditiin ensimmäiset kaunokirjalliset tekstit, jotka alkuvaiheessa olivat sananlaskukokoelmia ja loitsuja. Kirjurien opetuksessa käytettiin sanaluetteloja, jotka ovat tärkeä varhaisdynastisen kauden yhteiskuntaa koskeva lähde. Niistä ilmenee esimerkiksi uuden veronkantajien ammattikunnan synty. Ei tiedetä, miksi juuri sumeri valikoitui kirjoituksen kieleksi. Kenties se jo tuolloin oli prestiisi, jota arvostettiin oppineisuuden kielenä. Varsin pian nuolenpääkirjoitusta alettiin soveltaa muihinkin kieliin.^[18]

Varhaisdynastisen kauden kuningasinstituutioon liittyi uusi monumenttikirjoitusten käytäntö, jossa hallitsijat ylistivät omia saavutuksiaan ja omistivat ne jumalille. Aiemmin monumenttikirjoituksissa oli ylistetty pelkästään jumalia.^[9] Votiivitekstejä ja kuninkaallisia kirjoituksia esiintyy noin vuodesta 2600 eaa. alkaen. Ne liittyvät lähinnä julkisiin rakennushankkeisiin.^[58] Vanhin tunnettu kuninkaallinen kirjoitus on alabasterivaasiin kirjoitetut kolme sanaa: ”Mebaragesi, Kišin kuningas”.^[9] Varhaisdynastisen kauden loppuun mennessä kuninkaalliset kirjoitukset olivat kehittyneet pitkiksi ja propagandistisiksi teksteiksi, joilla pyrittiin vaikuttamaan sekä vallitsevaan tilanteeseen että hallitsijan jälkimaineeseen. Kirjoituksissa kuvaillaan kuninkaiden tekoja, liioitellaan heidän valtakuntiensa suuruutta ja ylistetään heidän hallintoaan.^[9] Suuri määrä monumenttikirjoituksia on säilynyt nykypäivään muinaisbabylonialaisella ajalla laadituissa antologioissa, joihin kopioitiin vanhempia tekstejä ja kuvailtiin alkuperäislähteitä. Joitakin monumenttikirjoituksia on säilynyt sellaisinaan esimerkiksi Elamin kuninkaan Šutruk-Nahunten (1185–1155 eaa.) kokoelmassa.^[9]

Noin vuodesta 2520 eaa. alkaen voidaan lähteiden pohjalta hahmottaa johdonmukainen Sumerin historia.^[10] Akkadilaiskauden lähteet ovat enimmäkseen akkadinkielisiä.^[58] Uussumerilaisella kaudella sumeria käytettiin erittäin laajasti hallinnon, kirjeenvaihdon, lainsäädännön ja monumenttikirjoitusten kielenä.^[59] Arkeologien suhtautuminen Urin III dynastian runsaaseen kirjanpitoon oli aluksi välinpitämätöntä, sillä luettelomaisia tekstejä pidettiin epäkiinnostavina. Samalla tuhottiin huolellisesti arkistoitujen tekstien alkuperäinen järjestys. Myöhemmin on oivallettu tekstien korvaamaton arvo Urin talouden ja yhteiskunnan tutkimukselle.^[41]

Muinaisbabylonialaisella kaudella sumeria ei enää puhuttu äidinkielenä, mutta kirjurit tuottivat suuren määrän sumerinkielistä kirjallisuutta: sananlaskukokoelmia, hymnejä, myyttejä, tarinoita, rukouksia, loitsuja ja dialogeja. Lisäksi laadittiin merkki- ja sanalistoja sekä kielioppeja.^[59] Tärkein historiografinen teksti on Urin III dynastian sortumisen jälkeen laadittu kuningasluettelo, mutta sen kuvaukset Sumerin historiasta ovat epäluotettavia ja usein fantastisia. Sumerinkielisen historiankirjoitus on ylipäätään vähäistä ja epäluotettavaa, joten Sumerin historian tapahtumia on mahdotonta ajoittaa tarkasti.^[60]

Ajanlaskun taitteen jälkeen nuolenpääkirjoitus unohtui yli tuhanneksi vuodeksi, kunnes sitä opittiin 1800-luvulla jälleen tulkitsemaan.^[61] Antiikin lähteissä Sumeria ei mainita, mutta Berossoksen hellenistinen Babylonian historiikki sisälsi joitakin sumerilaiseen kirjallisuusperinteeseen palautuneita hahmoja ja teemoja. Niitä ovat esimerkiksi kulttuuriheeros Oaennes (U’anna eli Adapa), muinaisten kuninkaiden monituhatvuotiset hallituskaudet ja tulvakertomuksen sankari Xisuthros (Ziusudra).^[10]