Surface
yhdysvaltalainen televisiosarja From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Surface (alun perin nimellä Fathom) on yhdysvaltalainen draama- ja science fiction -sarja. Sarja menestyi katsojamäärissä huonosti ja sitä tehtiin vain 15 jaksoa. [1] Sarjan nimi oli työskentelyhetkellä Fathom, mutta lopulta se muutettiin nykyiseen muotoonsa. Suomessa sarjaa esitettiin Canal+-kanavalla vuonna 2006 ja Subilla vuonna 2007, MTV esitti sarjaa vuonna 2008. [2]
Remove ads
Tuotanto
Tuottajat
Sarjalla oli yhteensä kolme käsikirjoittajaa, jotka kirjoittivat jaksoja vuorotellen. Käsikirjoittajat olivat: Jay Beattie, David Greenwalt ja Chip Johannessen. Sarjan leikkasivat Jeffrey Reiner ja Félix Enríquez Alcalá. Sarjan tuottivat Josh Pate ja Jonas Pate.
Juoni
Sarja kertoo uudesta selkärankaislajista, jota alkaa yllättäen esiintyä maailman merissä. Kyseinen uusi laji on elänyt pitkään syvällä merenpohjan alla erittäin kuumissa olosuhteissa ja sillä on kyky tainnuttaa muita lajeja sähköpurkauksella. Eri puolilla Yhdysvaltoja ihmiset saavat havaintoja lajista, heidän joukossaan kalifornialainen meritieteilijä Laura Daughtery. Louisianan rannikolla vakuutustarkastaja Richard Connellyn veli katoaa sukellusretkellä, kun olento vetää hänet syvyyksiin. Kohtalo tuo Lauran ja Richin yhteen ja he alkavat tutkia lajia. Tutkimus vie heidät jopa itse rakennetulla sukelluskellolla syvyyksiin videoimaan näitä otuksia, mikä on koitua heidän kohtalokseen, kun heidän sukelluskennonsa vaijeri katkeaa ja he vajoavat meren pohjaan. [3] He kuitenkin selviävät siitä. Samaan aikaan mystinen salaliittoryhmä yrittää salata uusien selkärankaisten olemassaolon estämällä Lauran tutkimuksia. [4] Laura saa selville, että uusi selkärankaislaji onkin ihmisen luoma.
Toisaalla Pohjois-Carolinassa koulupoika Miles Barnett löytää uuden selkärankaisen munan merestä soutaessaan ystävänsä Philin kanssa merellä. Munasta kuoriutuu uusi selkärankainen, jonka nimeksi Miles antoi Nimrod (joskus kutsumanimeltään Nim). Nim kuitenkin aiheuttaa merkittävää vahinkoa Milesin perheelle ja Miles joutuu Philin kanssa suuriin vaikeuksiin. Miles joutuu lopulta vapauttamaan Nimin, mutta joutuu itse Nimrodin lajitoverin puraisemaksi ja päätyy sairaalaan hoitoon. Nim parantaa Milesin, ja pian sen jälkeen Miles huomaa, että hän on saanut Nimrodin kyvyt.[5] Miles on jonkin aikaa poissa koulusta ja kun hän palaa kouluun, häntä kiusataan. Milesia kiusaa Greg Butler, mutta Miles puuttuu asiaan. Hän satuttaa Milliardia hänen kyvyillä, ja Milliard saa muun muassa kolmannen asteen palovamman. Milliardin isä ja heidän ystävät yrittävät pidättää Milesin, mutta kaupunkiin iskee tsunami [6] ja se saa evakuointimääräyksen, ja kaikki yrittävät lähteä pois. Moni onnistuukin pakenemaan, mutta tiet ruuhkaantuvat, eivätkä kaikki ehdi pois tsunamin alta. Miles, Caitlin, Richar, Laura ja Nimrod kohtaavat toisensa, ja pakenevat 10-metristä hyökyaaltoa kirkontorniin. He selviävät tsunamista, mutta uudet selkärankaiset ovat siirtyneet maalle asti. Tsunamin aiheuttivat uudet selkärankaiset.
Remove ads
Uusi selkärankainen
Sarjassa tutkitaan uutta selkärankaista, josta kuitenkaan kaikki ihmiset eivät tiedä. Selkärankaiselle ei ole annettu nimeä. Täysikasvuiset uudet selkärankaiset ovat noin 30-metrisiä, ja ne elävät merenpohjassa. Kun biologit Laura ja Richard tutkivat uusia selkärankaisia, käy ilmi, että ne ovat ihmisen luomia. Pohjois-Carolinassa koululaiset Miles ja Phil pyydystävät merestä munan, ja kun se kuoriutuu, käy ilmi, että se on uuden selkärankaisen poikanen. [7] Sarjan lopussa uudet selkärankaiset aiheuttavat Tsunamin, ja he siirtyvät maalle.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Tapahtumapaikat
Surfacen tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinan osavaltioon.[8] Sarjan tärkeimpiä tapahtumapaikkoja ovat muun muassa Milesin koti ja Akvaario. Sarjan kaupunkia ei ole sarjassa sanottu, mutta se sijaitsee Pohjois-Carolinan kaakkoisosassa, meren lähellä. [9]
Näyttelijät
- Pääartikkeli: Luettelo televisiosarjan Surface hahmoista
Remove ads
Jaksot
- Pääartikkeli: Luettelo televisiosarjan Surface jaksoista
Remove ads
Tunnusomaiset piirteet
Intro
Surfacen intro kestää vain muutamia sekunteja. Ensimmäisissä jaksoissa alussa kuuluu teemamusiikki, ja siinä vilahtaa Surfacen Logo. Myöhemmissä jaksoissa alkuun on lisätty selostus, mitä aiemmin on tapahtunut, myös siinä vilahtaa logo. Viimeisimmissä jaksoissa logoakin on paranneltu. Kaikissa Surfacen seitsemässä kirjaimessa näkyy jotain sarjaan liittyvää, kuten päähahmoja.
Teemamusiikki
Surfacen teemamusiikin kaikille viidelletoista jaksolle ovat säveltäneet Joseph Williams ja W.G. Snuffy Walden. Sarjan alussa soiva teemamusiikki kestää vain muutamia kymmeniä sekunteja.
Remove ads
Televisiointi
Kun Surface saatiin tehtyä, sitä myytiin useille kanaville maailmanlaajuisesti. Kanadassa televisiosarjan hankki kanava CH. Surfacea näytettiin myös ITV2-kanavalla Britanniassa. Australiassa sarjan hankki kanava Network Ten, Belgiassa VT4, Espanjassa kanavat La Sexta ja Calle 13. Kesällä 2006 sarjan esitysoikeudet myytin Saksassa ProSieben-kanavalle, Portugalissa Fox-kanavalle, Brasiliassa networks-kanavalle ja Israelissa yesSTARS-kanavalle. Sarja myytiin myös Pohjoismaiden Canal+-kanaville. Yhdysvalloissa Sci Fi -kanava alkoi esittää sarjaa vuonna 2006.
Viimeisimmät
Tällä hetkellä Surfacen hankintoja on tehty monia maailmanlaajuisesti. Sarjaa on esitetty myös uusintoina kanavilla, joilla se on jo näkynyt. Italiassa sarja hankittiin Italia 1 kanavalle ja Norjassa kanavalle TVNorge (alkoi Kesäkuussa 2007), Portugalissa kanavalle TVI, Espanjassa kanavalle La Sexta (alkoi syyskuussa 2007), Suomessa kanavalle Sub (alkoi kesäkuussa 2007), Saksassa ohjelman esitysoikeudet osti kanavat ProSieben ja in Canada on Space. Puolassa sarjan hankki kanava TVN Siedem (alkoi elokuussa 2007). Heinäkuussa 2007 Mauritiuslainen kanava MBC3 osti esitysoikeudet sarjalle. Suomessa sarjaa alkoi näyttää kolmannen kerran MTV3 19. huhtikuuta 2008.
Surfacea on tähän mennessä esitetty 23 maassa.
Remove ads
Palkinnot ja ehdokkuudet
Ehdokkuudet
- Saturn – Paras televisiosarja valtakunnallisessa verkossa (2006)
- Emmy – Parhaat erikoistehosteet (2006)
- VES Awards – Paras animoitu hahmo (Nimrod) (2006)
- Young Artist – Paras draamasarjan miessivuosa (Eddie Hassell) (2006)
Palkinnot
- Young Artist – Paras draamasarjan miespääosa (Carter Jenkins) (2006)
- Young Artist – Paras perhedraamasarja (2006)
Esitysmaat
- Australia: Network Ten, Sci Fi Channel
- Belgia: RTL-TVI
- Brasilia: Rede Record
- Kanada: CH
- Tanska: Canal+
- Suomi: Canal+, Sub, MTV3
- Ranska: Canal+, TF1
- Saksa: ProSieben
- Unkari: TV2
- Israel: YesSTARS
- Italia: Sky Italia, Italia 1
- Malesia: TV3
- Norja: Canal+, Tvnorge
- Puola: Canal+, TVN Siedem
- Portugali: TVI
- Venäjä: Channel One
- Saudi Arabia: Showtime_Arabia
- Serbia: RTS2
- Espanja: La Sexta
- Ruotsi: Canal+
- Turkki: Dizimax
- Yhdistynyt kuningaskunta: ITV, ITV2
- Yhdysvallat: UniversalHD
- Mauritius: MBC3
Tulossa
- Kolumbia: CityTv
Remove ads
DVD-julkaisut
25. elokuuta 2007 Universal julkaisi suomessa "Surface - 1 Tuotantokausi" DVD:n. Se sisältää suomenkieliset tekstitykset ja sen kesto on noin 10 tuntia. [11] Englanninkielinen versio julkaistiin 14. elokuuta 2006.
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads