Turkkilaiset kansat

Turkkilaiset kansat on yleisnimitys turkkilaisia kieliä puhuville etnisille ryhmille, joilla on myös eriasteisia kulttuurillisia ja historiallisia yhtäläisyyksiä. Turkkilaisten kansojen asuma-alue muodostaa ketjun itäiseltä Välimereltä Itä-Euroopan sekä Keski-Aasian kautta aina pohjoiseen Siperiaan saakka. Turkkilaiset kielet ovat lähtöisin suppealta alueelta Keski-Aasiasta, josta ne levisivät laajalle alueelle varhaiselta keskiajalta alkaen. Turkkilaisista suurin osa on muslimeja. Turkkilaiseen historiaan perehtyvä akateeminen tutkimuksen alue on nimeltään turkologia.^[2][3][4]

Susi (Böri, Börü, Büre, Bozkurt, Bozqurd, jne.) on turkkilaisessa mytologiassa pyhä eläin, joka symbolisoi kunniaa.^[1]

Suurin turkkilainen kansa on Anatolian turkkilaiset eli turkkilaiset (Türkler). Vaikka historiallinen etnonyymi "turkkilainen" liitetään nykyään yleensä vain heihin, käyttävät Turkin turkkilaiset itse muista turkkilaisista kansoista nimityksiä kuten Azerbaycan Türkleri, Kazak Türkleri, Tatar Türkleri. Turkin tasavaltaa onkin kutsuttu "kaikkien turkkilaisten kansallisuuskeskukseksi"^[5].

Panturkkilaisuus oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vaikuttanut ideologinen, poliittinen ja kulttuurillinen liike saavuttaa yhtenäisyyttä turkkilaisten kansojen keskuudessa.^[6]

Etymologia

Katso myös: Tataari (nimitys)

Alkuperä

Termillä viitattiin alkujaan Kiinassa ja sisäisessä Itä-Aasiassa lähinnä vain yhteen ryhmittymään; 500-luvun paimentolaisiin Göktürkeihin (muinaisuiguuriksi: 𐱅𐰇𐰼𐰰 Türük tai 𐱅𐰇𐰼𐰰:𐰜𐰇𐰛 Kök Türük, kiinaksi: 突厥, pinyin: Tūjué < keskikiinaksi *tɦut-kyat < *dwət-kuɑt, muinaistiibetiksi drugu).^[7][8]

Yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan etnonyymi Türk tarkoittaa "vahva", "voimakas". On kuitenkin tuotu esiin, että alkujaan se olisi tarkoittanut "kokoontunut", "yhdistynyt", "liittoutunut", "konfederoitu". Türk olisi täten johdannainen prototurkkilaisesta verbistä türü; "kasata", "kerätä", "koota".^[9]

Islamilaiset lähteet

Keskiaikaiset islamilaiset kirjoitukset käyttivät termiä vapaamielisemmin, ulottaen sen muihinkin turkkilaisiin kansoihin. Se on myös ajoittain synonyyminä tataarille, viitaten Tšingis-kaanin aikaisiin mongolitataareihin, sekä yleisesti nomadeihin. Kun Tšingis-kaanin jälkeläinen Abu al-Ghāzī Bahadur (1603–1664) kirjoitti historiikin mongolien klaaneista, hän nimesi sen Šejere-i Türk ("Turkkilaisten sukututkimus"). Teoksessa Šajara-i Tarākima ("Turkmeeninen sukututkimus"), Bahadur esittää, että Tšingis-kaani on Jafetin pojan "Turkin" jälkeläinen, ja että mongolit ovat "turkkilaisten päähaara". Tutkija Maḥmūd al-Kāšġarī kirjoitti saman kaltaista vuosina 1072–1074 kootussa kirjassaan Dīwān Lughāt al-Turk ("Turkkilaisten kielten kokoelma"). Myös muun muassa osmanilainen historioitsija Gelibolulu Mustafa Âlî (1541–1600) esitti, että mongolit ja turkkilaiset polveutuisivat molemmat Jafetista. Kun löytöretkeilijä Ibn Battuta kirjoittaa Kultaisesta ordasta, hän erottelee mongolit ja kiptšakit, mutta viittaa ordan väestöön kokonaisuudessaan termillä Turk.^[8]

Mamelukkien valtakuntaa (1250–1517) kutsuttiin arabialaisittain joko nimellä "turkkilaisten valtio" (Dawlat al-Atrak / Dawlat al-Turk) tai "Turkin valtio" (al-Dawla al-Turkiyya). Valtakunnan "turkkilaiset" olivat lähinnä kiptšakkeja.^[10]

Termiä turkmeeni (Turkmān) käytettiin myös kuvaamaan eri turkkilaisia kansoja, kuten karlukkeja, oghuzeja, kiptšakkeja, haladžeja ja kanglyjä. Sittemmin se vakiintui nykyisille turkmeeneille.^[11]

Muut

Bysanttilaisissa lähteissä esimerkiksi unkarilaisia kutsuttiin "turkkilaisiksi".^[12] Kasaarien kaanikunta myös tunnettiin "Turkkina" (Τουρκία, Tourkia).^[13]

Nykypäivä

Nykyään nimitys turkkilainen liitetään lähinnä Turkin turkkilaisiin (Türkler) ja täten Turkin tasavaltaan (Türkiye Cumhuriyeti). Osmanikauden aikana he eivät kuitenkaan vielä kutsuneet itseään turkkilaisiksi eikä valtiotaan Turkiksi. Alkujaan 1100-luvulta alkaen eurooppalaiset olivat alkaneet käyttää osmanien valtaamista alueista nimitystä Turkki (italialaisesta "Turchia"). He kuitenkin näkivät itsensä ensisijaisesti "muslimeina" ja vielä itsenäisyyssodankin aikaan (1919–1923) asiakirjat ja julistukset puhuvat muslimeista.^[14]

Turkin turkkilaiset lähteet käyttävät termiä "turkkilainen" myös muista turkkilaiskielisistä kansoista, erottaen heidät toisistaan joko asuinalueen tai muuten jo vakiintuneen nimen avulla. Esimerkiksi Azerbaycan Türkleri, Kazak Türkleri, Tatar Türkleri / Kazan Türkleri, Kırım Türkleri.^{[15][16][17][18][19]} Myös kieltä kuvaillessa sen "turkkilaisuus" tuodaan nimessä esiin (Kazak Türkçesi, Tatar Türkçesi = "kazakinturkki", "tataarinturkki").^[16][20] Omasta kielestään he puolestaan käyttävät lisänimitystä Türkiye Türkçesi ("Turkin turkki")^[21].

Suomessa tataarit tunnistautuivat 1900-luvulla "turkkilaisina".^[22]

Uskonto

Moskeija Uzbekistanin Buharassa.

Suurin osa turkkilaisista kansoista harjoittaa sunnalaista islamia.^[3] Turkkilaisten keskuudessa yksi merkittävimpiä uskonnollisia hahmoja on Ahmed Yasawi (1103–1166), joka perusti ensimmäisen turkkilaisen suufi-islamilaisen veljeskunnan (tariqa).^[23] Ennen islamin uskon omaksumista turkkilaiset kansanperinteet keskittyivät šamanistisiin uskoihin ja etenkin tengrismin ympärille.^[24] Suufilainen islam omaksuu näitä kansanperinteitä osaksi islamilaista uskoa.^[25]

Genetiikka

2015 julkaistun tutkimuksen mukaan turkkilaiset kielet ovat levinneet nomadisten turkkilaisten liikkumisen myötä eri alueiden väestöihin jättäen näihin lähinnä kulttuurisen muutoksen eikä niinkään geneettistä jälkeä. Turkkilaiset kansat ovatkin usein geneettisesti pääosin maantieteellisten ei-turkkilaisten naapureidensa kaltaisia, mutta eri turkinkieliset ryhmät niin Lähi-idästä, Kaukasukselta, Itä-Euroopasta kuin Keski-Aasiastakin jakavat kuitenkin keskenään vaihtelevissa määrin myös tiettyyn osaan Aasiaa (etelä-Siperiaan ja Mongoliaan) sijoitettavaa yhtäläistä perimää; alueen uskotaan olevan turkkilaisten kasojen alkukoti.^[26]

Turkin turkkilaiset polveutuvat oletettavasti enimmäkseen Anatolian aiemmasta paikallisesta väestöstä, joka turkkilaistettiin kulttuurisesti; turkkilaisten on havaittu klusteroivan pääosin Välimeren väestöryhmien kanssa,^[27][28] mutta osoittavan myös jossain määrin yhtäläisyyttä Keski-Aasian turkkilaisten kansojen kanssa.^[29]

Turkkilaisia kansoja

Turkkilaisten kielten puhuma-alueet.

• azerit
• balkaarit
• baškiirit
• dolgaanit
• gagauzit
• hakassit
• Irakin turkmeenit
• jakuutit
• karakalpakit
• karapapakit
• karatšait
• kasaarit
• kaškait
• kazakit
• kiptšakit / kumaanit
• kirgiisit
• Krimin tataarit
• kumykit
• Meskhetin turkkilaiset
• nogait
• petsenegit
• salaarit
• tataarit, lukuisine alaryhmineen
• tofalarit
• tšuvassit
• turkkilaiset
• turkmeenit
• tuvaanit
• uiguurit
• uzbekit

Katso myös

• Panturkkilaisuus