Uudenkaupungin rauha

Uudenkaupungin rauha (ruots. Freden i Nystad; ven. Ништадтский мир, Ništadtski mir) 30. elokuuta 1721 päätti isonvihan ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn suuren Pohjan sodan, jonka aikana koko Suomi oli joutunut venäläisten miehittämäksi. Rauhansopimus oli yksi niistä Ruotsin ja sen naapurimaiden rauhanneuvotteluista, joilla pyrittiin lopettamaan suuri Pohjan sota.^[1]

Uudenkaupungin rauha
Keltaisella Ruotsi ja vihreällä Venäjä. Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi menetti Venäjälle vihreällä vinoviivoitetun alueen.
Allekirjoitettu	30. elokuuta 1721
Allekirjoituspaikka	Uusikaupunki, Ruotsi
Osapuolet
Osapuolet	Ruotsin valtakunta, Venäjän tsaarikunta
Infobox OK

Neuvottelut

Ruotsi solmi rauhansopimukset ensin Preussin, Tanskan, Hannoverin ja Holsteinin kanssa. Ruotsille oli pettymys, että se tämän jälkeen joutui yksin neuvottelemaan Venäjän kanssa eikä saanut sivustatukea esimerkiksi Isolta-Britannialta. Venäjä ei hyväksynyt brittien läsnäoloa neuvotteluissa, jotka alkoivat 26. toukokuuta 1721 Uudessakaupungissa. Kaupunki oli sodan pahasti runtelema. Ruotsin neuvottelijoina olivat suomalaissyntyinen valtaneuvos Johan Lillienstedt ja maaherra Otto Reinhold Strömfelt. Venäjän neuvottelijoina toimivat kenraaliluutnantti Jacob Bruce ja kanslianeuvos Andrei Osterman. Ruotsin alkuperäiset neuvottelutavoitteet olivat täysin epärealistiset maan huonoon tilanteeseen nähden, ja lopulta neuvottelijoille annettiin lupa suostua venäläisten vaatimuksiin.^[1] Lillienstedt pyrki säilyttämään Viipurin Ruotsin omistuksessa, mutta venäläiset eivät suostuneet siihen, ja siksi neuvottelut venyivät niin pitkiksi, että rauhansopimus saatettiin allekirjoittaa vasta 30. elokuuta 1721.

Ainoa neuvottelemalla saatu lievennys oli se, että Lappeenranta jäi Ruotsin puolelle.^[1] Näin muodostui niin sanottu ”Pietari Suuren rauhan raja”, johon venäläiset palasivat vuoden 1940 rauhanneuvotteluissa.

Sopimus ja sen seuraukset

Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi luovutti Venäjälle vihreällä merkityn alueen ja karttaan merkitsemättömän Inkerinmaan. Myöhemmin Turun rauhassa Ruotsi luovutti vielä keltaisen alueen. Yhdessä näitä alueita kutsuttiin nimellä Vanha Suomi.

Ruotsin suurvalta-aika päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Inkerinmaan, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin eteläosan ja läntisen Karjalankannaksen. Rauhan myötä Ruotsin alueeseen Suomessa tuli kuulumaan entisen Käkisalmen läänin pohjoisosa. Venäjän hallitsija takasi rauhassa saamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet. Ajan tavan mukaan Venäjä maksoi saamistaan alueista Ruotsille rahakorvauksen, jonka arvo oli 2 miljoonaa hopeariikintaaleria.^[2] Ruotsi sai oikeuden tuoda Baltiasta tullivapaasti 50 000 ruplan arvosta viljaa.^[1]

Ruotsin kannalta epäedullinen sopimuskohta oli toteamus, että Venäjä sai toimia Ruotsin hallitusmuodon noudattamisen ja voimassapitämisen takaajana. Näin se pääsi sekaantumaan Ruotsin sisäpolitiikkaan. Historiantutkimuksessa on pohdittu rauhanneuvottelijoiden mahdollisesti saamista lahjuksista. Venäjän neuvottelijoilla oli runsaasti rahavaroja, ja heidän tilinpitonsa mukaan Lilienstedt ja Strömfelt sekä heidän avustajansa olisivat saaneet venäläisiltä rahaa. Venäjälle edullinen rauhansopimus olisi tosin syntynyt ilman lahjuksiakin, koska Ruotsi oli pahasti alakynnessä.^[1]

Rajapyykit

Savikummunsalon Paljakanvuori Parikkalassa, jonka kallioon yksi rajamerkki eli risti, kolme kirjainmerkkiä ja vuosiluku 1722 hakattiin. Täyssinän rauhan raja kulki Parikkalassa Salkojärven, Valkean ja Hirvivaaran kautta.

Virolahden kunnassa Uudenkaupungin rauhan rajankäynnistä on säilynyt kymmenen rajakiveä: Itäkivi, Everstienkivi, Kirkkotien kivi, Heijarinkivi, Alapihlajan kivi, Sahantauksen kivi, Lepkankaan kivi, Kallionpellon kivi, Käyhkäntien kivi ja Hurpun kivi.^[3][4][5]

Katso myös

• Suomen rajamuutokset