faija

Suomi

Substantiivi

faija (9)

1. (murteellinen) isä; vanha mies; aviomies, perheenpää^[1]
2. (slangia) isä

Ääntäminen

• IPA: /ˈfɑi̯jɑ/, [ˈfɑijːɑ]
• tavutus: fai‧ja

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	faija	faijat
genetiivi	faijan	faijojen (faijain)
partitiivi	faijaa	faijoja
akkusatiivi	faija; faijan	faijat
sisäpaikallissijat
inessiivi	faijassa	faijoissa
elatiivi	faijasta	faijoista
illatiivi	faijaan	faijoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	faijalla	faijoilla
ablatiivi	faijalta	faijoilta
allatiivi	faijalle	faijoille
muut sijamuodot
essiivi	faijana	faijoina
translatiivi	faijaksi	faijoiksi
abessiivi	faijatta	faijoitta
instruktiivi	–	faijoin
komitatiivi	–	faijoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	faija-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

suomen ruotsalaismurteiden faja (faje, faijä, faiju) < deminutiivisia muotoja sanasta far^[1]

Liittyvät sanat

• mutsi
• broidi
• systeri

Synonyymit

• fatsi

Yhdyssanat

• isäfaija

Aiheesta muualla

• faija Kielitoimiston sanakirjassa