heppu

Suomi

Substantiivi

heppu (1-B)

1. (arkikieltä) (yleensä miespuolinen) henkilö

Ääntäminen

• IPA: /ˈhepːu/
• tavutus: hep‧pu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	heppu	heput
genetiivi	hepun	heppujen
partitiivi	heppua	heppuja
akkusatiivi	heppu; hepun	heput
sisäpaikallissijat
inessiivi	hepussa	hepuissa
elatiivi	hepusta	hepuista
illatiivi	heppuun	heppuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	hepulla	hepuilla
ablatiivi	hepulta	hepuilta
allatiivi	hepulle	hepuille
muut sijamuodot
essiivi	heppuna	heppuina
translatiivi	hepuksi	hepuiksi
abessiivi	heputta	hepuitta
instruktiivi	–	hepuin
komitatiivi	–	heppuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	hepu-
vahva vartalo	heppu-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

luultavasti johdos sanasta heppi^[1]

Käännökset

1. (yleensä miespuolinen) henkilö

englanti: bloke, fella, guy, kreikka: τύπος ranska: mec, type

ruotsi: kille tanska: fyr

Liittyvät sanat

Synonyymit

• jamppa, jantteri, kaveri

Aiheesta muualla

• heppu Kielitoimiston sanakirjassa