honka

Suomi

Substantiivi

honka (10-G) (monikko hongat)

1. (murteellinen, länsimurteissa) isokokoinen suorarunkoinen mänty, yleensä metsän keskellä kasvava

   Vielä niitä honkia humisee Suomen salomailla.

Ääntäminen

• IPA: /ˈhoŋkɑ/
• tavutus: hon‧ka

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	honka	hongat
genetiivi	hongan	honkien (honkain)
partitiivi	honkaa	honkia
akkusatiivi	honka; hongan	hongat
sisäpaikallissijat
inessiivi	hongassa	hongissa
elatiivi	hongasta	hongista
illatiivi	honkaan	honkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	hongalla	hongilla
ablatiivi	hongalta	hongilta
allatiivi	hongalle	hongille
muut sijamuodot
essiivi	honkana	honkina
translatiivi	hongaksi	hongiksi
abessiivi	hongatta	hongitta
instruktiivi	–	hongin
komitatiivi	–	honkine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	honga-
vahva vartalo	honka-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Sanan alkuperä on tuntematon. Sillä on vastineita lähes kaikissa lähisukukielissä, esim. karjalan honka, vepsän hoŋg, vatjan hoŋka ja viron hong. Venäjän murteellinen vastine on lainaa itämerensuomesta. Kirjakielessä sana esiintyy jo Agricolalla.^[1]

Käännökset

1. isokokoinen suorarunkoinen mänty, yleensä metsän keskellä kasvava

ruotsi: fura

viro: põlismänd

Liittyvät sanat

• havupuu

Johdokset

• adjektiivit: honkainen
• substantiivit: hongikko, hongisto

Synonyymit

• petäjä
• mänty

Yhdyssanat

aarnihonka, hongankolistaja, honkakangas, honkalankku, honkalauta, honkametsä, honkapuu, ikihonka, kallohonka, kelohonka, punahonka

Idiomit

• päin honkia - väärin, pieleen

Aiheesta muualla

• honka Kielitoimiston sanakirjassa