kanne

Katso artikkeli Kanne Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

kanne (48-J)

1. (oikeustiede) asianosaisen oikeudessa esittämä vaatimus tietynlaisen toiseen asianomaiseen kohdistuvan tuomion saamisesta

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑnːeˣ/
• tavutus: kan‧ne

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kanne	kanteet
genetiivi	kanteen	kanteiden kanteitten
partitiivi	kannetta	kanteita
akkusatiivi	kanne; kanteen	kanteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	kanteessa	kanteissa
elatiivi	kanteesta	kanteista
illatiivi	kanteeseen	kanteisiin kanteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kanteella	kanteilla
ablatiivi	kanteelta	kanteilta
allatiivi	kanteelle	kanteille
muut sijamuodot
essiivi	kanteena	kanteina
translatiivi	kanteeksi	kanteiksi
abessiivi	kanteetta	kanteitta
instruktiivi	–	kantein
komitatiivi	–	kanteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kantee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kannet-

Etymologia

• verbi kantaa (heikko vartalo kanna- ) + johdin -e

Käännökset

1. kanne

bulgaria: иск m. espanja: querella f. ido: akuzo

saksa: Klage f. venäjä: иск m. viro: hagi

Liittyvät sanat

• kantaja, syytetty, tuomio, vastaaja

Yhdyssanat

avioerokanne, kanneaika, kannekirja, kannekirjelmä, kanneviskaali, korvauskanne, moitekanne, painokanne, rikoskanne, ryhmäkanne, siviilikanne, velkomiskanne

Aiheesta muualla

• kanne Kielitoimiston sanakirjassa
• kanne Tieteen termipankissa

Viro

Substantiivi

kanne (gen kande, part kannet)

1. siirto; kantaminen
2. merkintä, lisäys esimerkiksi asiakirjaan

Liittyvät sanat

• kandma

Taivutus

• ÕS 2018 tyyppi 6 (mõte) mõte

Liittyvät sanat

• kandmine
• laialikanne, ettekanne, ülekanne, mahakanne, sissekanne
• hoolekanne

Substantiivi

kanne (gen kandme, part kannet)

1. kantonauha, kädensija, pidike, kannike, kannin

   koti kandmed – kassin kädensijat, kahvat

Taivutus

• ÕS 2013 tyyppi 5 (liige)