koskelo

Suomi

Substantiivi

koskelo (2)

1. koskeloiden suvun (Mergus) laji tai yksilö

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	koskelo	koskelot
genetiivi	koskelon	koskelojen koskeloiden koskeloitten
partitiivi	koskeloa	koskeloita koskeloja
akkusatiivi	koskelo; koskelon	koskelot
sisäpaikallissijat
inessiivi	koskelossa	koskeloissa
elatiivi	koskelosta	koskeloista
illatiivi	koskeloon	koskeloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	koskelolla	koskeloilla
ablatiivi	koskelolta	koskeloilta
allatiivi	koskelolle	koskeloille
muut sijamuodot
essiivi	koskelona	koskeloina
translatiivi	koskeloksi	koskeloiksi
abessiivi	koskelotta	koskeloitta
instruktiivi	–	koskeloin
komitatiivi	–	koskeloine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	koskelo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Mahdollisesti substantiivi koski (vartalo koske- ) + johdin -lo.

Kirjakielessä sana esiintyy ensimmäisen kerran Ericus Schroderuksen sanakirjassa 1637.^[1] Sitä ennen sana on mainittu Tyrvään kirkontileissä sukunimenä tai lisänimenä (1479: ”thomas koskeloynen”, 1481: ”olaff koskelo”)^[2].

Käännökset

1. Mergus-suvun lintu

turkki: tarakdiş

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

amurinkoskelo, brasiliankoskelo, etelänkoskelo, harjakoskelo, isokoskelo, tukkakoskelo

Aiheesta muualla

• koskelo Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 5254 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa