kulle

Suomi

Pronomini

kulle

1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka
2. (indefiniittinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka

Substantiivi

kulle (48-I)

1. erääntyyppinen kalanpyydys, raskas, poveton, virtaavassa vedessä käytettävä nuotta

   Kulteella pyydettiin lohta ja siikaa.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkulːeˣ/
• tavutus: kul‧le

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kulle	kulteet
genetiivi	kulteen	kulteiden kulteitten
partitiivi	kulletta	kulteita
akkusatiivi	kulle; kulteen	kulteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	kulteessa	kulteissa
elatiivi	kulteesta	kulteista
illatiivi	kulteeseen	kulteisiin kulteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kulteella	kulteilla
ablatiivi	kulteelta	kulteilta
allatiivi	kulteelle	kulteille
muut sijamuodot
essiivi	kulteena	kulteina
translatiivi	kulteeksi	kulteiksi
abessiivi	kulteetta	kulteitta
instruktiivi	–	kultein
komitatiivi	–	kulteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kultee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kullet-

Etymologia

• verbistä kultaa^[1]

Käännökset

1. eräs kalanpyydys

Ks. nuotta

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

• kulleapaja, kullekunta