kulo

Suomi

Substantiivi

kulo (1)

1. tulipalo luonnonvaraisella alueella; metsäpalo, maastopalo
2. kuivunut heinikko

Ääntäminen

• IPA: /ˈkulo/
• tavutus: ku‧lo

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kulo	kulot
genetiivi	kulon	kulojen
partitiivi	kuloa	kuloja
akkusatiivi	kulo; kulon	kulot
sisäpaikallissijat
inessiivi	kulossa	kuloissa
elatiivi	kulosta	kuloista
illatiivi	kuloon	kuloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kulolla	kuloilla
ablatiivi	kulolta	kuloilta
allatiivi	kulolle	kuloille
muut sijamuodot
essiivi	kulona	kuloina
translatiivi	kuloksi	kuloiksi
abessiivi	kulotta	kuloitta
instruktiivi	–	kuloin
komitatiivi	–	kuloine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kulo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. tulipalo luonnonvaraisella alueella

englanti: wildfire

viro: kulupõleng

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: kulottamaton, kulotettu, kulottumaton, kulottunut
• substantiivit: kulottaminen, kulotus
• verbit: kulottaa, kulottua, kuloutua

Yhdyssanat

alakulo, kuloalue, kuloheinä, kulohyyppä, kulokerttuli, kulokirvinen, kulopyyjuoksija, kulorastas, kuloruoho, kulosammal, kulovahinko, kulovalkea

Aiheesta muualla

• kulo Kielitoimiston sanakirjassa
• kulo Tieteen termipankissa

Esperanto

Substantiivi

kulo

1. hyttynen

Ido

Substantiivi

kulo

1. pohja, perusta