meno

Suomi

Substantiivi

meno (1)

1. yhdensuuntainen liike johonkin, poispäin

   Lomalle meno saa kansan liikkeelle.

   Nukkumaan meno tahtoo jäädä liian myöhäiseen.

2. rahan kuluminen johonkin tarkoitukseen

   Menoja täytyisi vähän hillitä, rahat eivät kohta riitä millään.

3. tapahtuvat asiat, tapahtumat itse niihin vaikuttamatta

   Villiä menoa, kovaa menoa, maailman menoa, menoa ja meininkiä

4. ulkona käynti kodin ulkopuolella

   Minulla on illaksi menoa, olen kursseilla.

   Eikö noita menoja voisi vähän hillitä, koulukin alkaa kärsiä?

Ääntäminen

• IPA: /ˈmeno/
• tavutus: me‧no

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	meno	menot
genetiivi	menon	menojen
partitiivi	menoa	menoja
akkusatiivi	meno; menon	menot
sisäpaikallissijat
inessiivi	menossa	menoissa
elatiivi	menosta	menoista
illatiivi	menoon	menoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	menolla	menoilla
ablatiivi	menolta	menoilta
allatiivi	menolle	menoille
muut sijamuodot
essiivi	menona	menoina
translatiivi	menoksi	menoiksi
abessiivi	menotta	menoitta
instruktiivi	–	menoin
komitatiivi	–	menoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	meno-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi mennä^[1] (vokaalivartalo mene- ) + johdin -o

Käännökset

1. liike poispäin

englanti: going

ranska: aller m.

2. talous

englanti: expense

ruotsi: utgift

Liittyvät sanat

• meneminen
• saapuminen
• tapahtuminen
• kulu
• kustannus

Vastakohdat

• tulo

Yhdyssanat

henkilömeno, kirkonmeno, menoarvio, menoerä, menojäännös, menojäännöspoisto, menoliikenne, menolippu, menomatka, menopuoli, menosuunta, menotili, menotosite, menotuuli, menovesi, palvontameno

Idiomit

• alkaa menojalkaa vipattamaan
• mennä menojaan
• yhteen menoon

Aiheesta muualla

• meno Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 73, 865 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa