mora

Suomi

Substantiivi

mora (10)

1. (kielitiede) tavua pienempi kielen yksikkö, suomessa tavun ydin ja sitä seuraavat äänteet

   Sanan ”kiulu” ensimmäisessä tavussa on kaksi moraa, jälkimmäinen puolestaan on yksimorainen.

2. (puhekieltä) puukko

   Haluutsä morasta kylkeen?

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	mora	morat
genetiivi	moran	morien (morain)
partitiivi	moraa	moria
akkusatiivi	mora; moran	morat
sisäpaikallissijat
inessiivi	morassa	morissa
elatiivi	morasta	morista
illatiivi	moraan	moriin
ulkopaikallissijat
adessiivi	moralla	morilla
ablatiivi	moralta	morilta
allatiivi	moralle	morille
muut sijamuodot
essiivi	morana	morina
translatiivi	moraksi	moriksi
abessiivi	moratta	moritta
instruktiivi	–	morin
komitatiivi	–	morine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	mora-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. tavua pienempi kielen yksikkö

englanti: mora

Aiheesta muualla

• mora Tieteen termipankissa

Espanja

Adjektiivi

mora

1. (taivutusmuoto) feminiini sanasta moro

Kroatia

Substantiivi

mora

1. yksikön genetiivimuoto sanasta more
2. monikon nominatiivimuoto sanasta more
3. monikon genetiivimuoto sanasta more
4. monikon akkusatiivimuoto sanasta more
5. monikon vokatiivimuoto sanasta more

Verbi

mora

1. (taivutusmuoto) yksikön 3. persoonan preesens verbistä morati