naama

Suomi

Substantiivi

naama (9)

1. (arkikieltä) kasvot, ihmisen pään etuosa
2. (biologia) eläimen pään etuosa
3. (murteellinen) sarven nahka

Ääntäminen

• IPA: /ˈnɑːmɑ/
• tavutus: naa‧ma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	naama	naamat
genetiivi	naaman	naamojen (naamain)
partitiivi	naamaa	naamoja
akkusatiivi	naama; naaman	naamat
sisäpaikallissijat
inessiivi	naamassa	naamoissa
elatiivi	naamasta	naamoista
illatiivi	naamaan	naamoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	naamalla	naamoilla
ablatiivi	naamalta	naamoilta
allatiivi	naamalle	naamoille
muut sijamuodot
essiivi	naamana	naamoina
translatiivi	naamaksi	naamoiksi
abessiivi	naamatta	naamoitta
instruktiivi	–	naamoin
komitatiivi	–	naamoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	naama-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

[3] sarven nahka: saamelainen laina, etymologisesti samaa alkuperää kuin suomen naama^[1]

Käännökset

1. kasvot, ihmisen pään etuosa

englanti: face ranska: face f., (eläimestä tai arkikielestä) gueule f.

saksa: Gesicht n. thai: หน้า

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: naamari, naamio

Yhdyssanat

hapannaama, kalpeanaama, karvanaama, kovanaama, kurttunaama, kuunaama, naamahermo, naamakerroin, naamalihas, naamataulu, naamavärkki, pallinaama, pisamanaama, pitsanaama, pokerinaama, valkonaama, vittunaama

Idiomit

• Naama, kuin petolinnun perse. = Olla ruma
• Naama, kuin petolinnun perse vastatuulessa. = Olla ruma
• Naama, kuin petolinnun perse pahimpaan ripuliaikaan. = Olla ruma
• Eihän tuolla naamalla voi muuta tehdä, kuin kusta muuntajaan. = Olla niin ruma että ei voi muuta kuin tehdä itsemurhan.

Aiheesta muualla

• naama Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 608 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa