olake

Suomi

Substantiivi

olake (48-A)

1. rakenteen ulkoneva tai koholla oleva osa

   pesukoneen rummussa olevat olakkeet

2. (kirjapaino) eräs kirjakkeen osa

Ääntäminen

• IPA: /ˈolɑkeˣ/
• tavutus: o‧la‧ke

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	olake	olakkeet
genetiivi	olakkeen	olakkeiden olakkeitten
partitiivi	olaketta	olakkeita
akkusatiivi	olake; olakkeen	olakkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	olakkeessa	olakkeissa
elatiivi	olakkeesta	olakkeista
illatiivi	olakkeeseen	olakkeisiin olakkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	olakkeella	olakkeilla
ablatiivi	olakkeelta	olakkeilta
allatiivi	olakkeelle	olakkeille
muut sijamuodot
essiivi	olakkeena	olakkeina
translatiivi	olakkeeksi	olakkeiksi
abessiivi	olakkeetta	olakkeitta
instruktiivi	–	olakkein
komitatiivi	–	olakkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	olakkee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	olaket-

Etymologia

sana olka (heikko vartalo ola- ) + johdin -ke

Liittyvät sanat

• uloke

Aiheesta muualla

• olake Kielitoimiston sanakirjassa

Kroatia

Adjektiivi

olake

1. (taivutusmuoto) positiivin genetiivin feminiinin yksikkö sanasta olak
2. (taivutusmuoto) positiivin nominatiivin feminiinin monikko sanasta olak
3. (taivutusmuoto) positiivin akkusatiivin maskuliinin monikko sanasta olak
4. (taivutusmuoto) positiivin vokatiivin feminiinin määräinen monikko sanasta olak