oppija

Suomi

Substantiivi

oppija (12)

1. se, joka oppii

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	oppija	oppijat
genetiivi	oppijan	oppijoiden oppijoitten (oppijain)
partitiivi	oppijaa	oppijoita
akkusatiivi	oppija; oppijan	oppijat
sisäpaikallissijat
inessiivi	oppijassa	oppijoissa
elatiivi	oppijasta	oppijoista
illatiivi	oppijaan	oppijoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	oppijalla	oppijoilla
ablatiivi	oppijalta	oppijoilta
allatiivi	oppijalle	oppijoille
muut sijamuodot
essiivi	oppijana	oppijoina
translatiivi	oppijaksi	oppijoiksi
abessiivi	oppijatta	oppijoitta
instruktiivi	–	oppijoin
komitatiivi	–	oppijoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	oppija-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. se, joka oppii

englanti: learner

ranska: apprenant m., apprenante f.

Liittyvät sanat

• oppilas

Aiheesta muualla

• oppija Kielitoimiston sanakirjassa