oppinut

Suomi

Adjektiivi

oppinut (47) (komparatiivi oppineempi, superlatiivi oppinein) (taivutus[luo])

1. oppia saanut, laajasti tietoja hankkinut ja omaksunut

Ääntäminen

• IPA: /ˈopːinut̪/
• tavutus: op‧pi‧nut

Etymologia

• 2. partisiippi verbistä oppia

Käännökset

1. oppia saanut, laajasti tietoja hankkinut ja omaksunut

englanti: learned espanja: erudito ruotsi: lärd

saksa: gelehrt turkki: allame

Liittyvät sanat

• lukenut
• opiskellut
• oppineesti
• opittu
• valistunut

Substantiivi

oppinut

1. laajalti valistusta saanut henkilö

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: oppineisto

Yhdyssanat

kirjanoppinut, oppineittenkukka

Aiheesta muualla

• oppinut Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

oppinut

1. (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin perfekti verbistä oppia

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	oppinut	oppineet
genetiivi	oppineen	oppineiden oppineitten
partitiivi	oppinutta	oppineita
akkusatiivi	oppinut; oppineen	oppineet
sisäpaikallissijat
inessiivi	oppineessa	oppineissa
elatiivi	oppineesta	oppineista
illatiivi	oppineeseen	oppineisiin oppineihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	oppineella	oppineilla
ablatiivi	oppineelta	oppineilta
allatiivi	oppineelle	oppineille
muut sijamuodot
essiivi	oppineena	oppineina
translatiivi	oppineeksi	oppineiksi
abessiivi	oppineetta	oppineitta
instruktiivi	–	oppinein
komitatiivi	–	oppineine
vartalot
vokaalivartalo	oppinee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	oppinut-