otus

Suomi

Substantiivi

otus (39)

1. riistaeläin; kummallisen näköinen eläin.

Ääntäminen

• IPA: /ˈot̪us/
• tavutus: o‧tus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	otus	otukset
genetiivi	otuksen	otusten otuksien
partitiivi	otusta	otuksia
akkusatiivi	otus; otuksen	otukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	otuksessa	otuksissa
elatiivi	otuksesta	otuksista
illatiivi	otukseen	otuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	otuksella	otuksilla
ablatiivi	otukselta	otuksilta
allatiivi	otukselle	otuksille
muut sijamuodot
essiivi	otuksena	otuksina
translatiivi	otukseksi	otuksiksi
abessiivi	otuksetta	otuksitta
instruktiivi	–	otuksin
komitatiivi	–	otuksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	otukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	otus-

Etymologia

Johdos verbistä ottaa. Sana on luultavasti ollut alkuaan riistaan viittaava kiertoilmaus.^[1]

Käännökset

1. riistaeläin; kummallisen näköinen eläin.

englanti: creature espanja: criatura

ranska: créature f. saksa: Wild

Liittyvät sanat

• metsänotus

Aiheesta muualla

• otus Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 3542 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa