pentu

Suomi

Substantiivi

pentu (1-J)

1. eläimen, erityisesti nisäkkään poikanen
2. (puhekieltä, mahdollisesti halventava) lapsi

   Miksi tuo pentu on täällä?

   Pennut, nyt ulos leikkimään!

Ääntäminen

• IPA: /ˈpent̪u/
• tavutus: pen‧tu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	pentu	pennut
genetiivi	pennun	pentujen
partitiivi	pentua	pentuja
akkusatiivi	pentu; pennun	pennut
sisäpaikallissijat
inessiivi	pennussa	pennuissa
elatiivi	pennusta	pennuista
illatiivi	pentuun	pentuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	pennulla	pennuilla
ablatiivi	pennulta	pennuilta
allatiivi	pennulle	pennuille
muut sijamuodot
essiivi	pentuna	pentuina
translatiivi	pennuksi	pennuiksi
abessiivi	pennutta	pennuitta
instruktiivi	–	pennuin
komitatiivi	–	pentuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	pennu-
vahva vartalo	pentu-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

johdos sanasta peni^[1]

Käännökset

1. eläimen, erityisesti nisäkkään poikanen

englanti: cub, (koiran) puppy, pup espanja: cachorro ranska: chiot m. ruotsi: unge, valp

saksa: Welpe m. turkki: yavru venäjä: щенок viro: kutsikas

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: pentumainen
• substantiivit: pentue

Yhdyssanat

karhunpentu, kissanpentu, koiranpentu, leijonanpentu, pentukoira, sijoituspentu, sudenpentu

Aiheesta muualla

• pentu Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 58 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa