piika

Katso artikkeli Piika Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

piika (9-D)

1. naispuolinen palvelija, erityisesti maatalon naispuolinen työntekijä

Ääntäminen

• IPA: /ˈpiːkɑ/, [ˈpiːkɑ]
• tavutus: pii‧ka

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	piika	piiat
genetiivi	piian	piikojen (piikain)
partitiivi	piikaa	piikoja
akkusatiivi	piika; piian	piiat
sisäpaikallissijat
inessiivi	piiassa	piioissa
elatiivi	piiasta	piioista
illatiivi	piikaan	piikoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	piialla	piioilla
ablatiivi	piialta	piioilta
allatiivi	piialle	piioille
muut sijamuodot
essiivi	piikana	piikoina
translatiivi	piiaksi	piioiksi
abessiivi	piiatta	piioitta
instruktiivi	–	piioin
komitatiivi	–	piikoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	piia-
vahva vartalo	piika-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

keskiaikainen ruotsalainen laina^[1]

Käännökset

1. naispuolinen palvelija, erityisesti maatalon naispuolinen työntekijä

englanti: maid koltansaame: peigg pohjoissaame: biigá

puola: służąca f. ruotsi: piga tanska: pige

Liittyvät sanat

• renki, kyökkipiika

Johdokset

• verbit: piikoa

Yhdyssanat

käenpiika, lapsenpiika, piianpeili, sinipiika, vanhapiika

Aiheesta muualla

• piika Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 79 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa