puhti

Suomi

Substantiivi

puhti (5-F)

1. tarmo

   Hänellä sitä riittää puhtia!

   Nyt on puhti aivan loppu.

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	puhti	puhdit
genetiivi	puhdin	puhtien (puhtein)
partitiivi	puhtia	puhteja
akkusatiivi	puhti; puhdin	puhdit
sisäpaikallissijat
inessiivi	puhdissa	puhdeissa
elatiivi	puhdista	puhdeista
illatiivi	puhtiin	puhteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	puhdilla	puhdeilla
ablatiivi	puhdilta	puhdeilta
allatiivi	puhdille	puhdeille
muut sijamuodot
essiivi	puhtina	puhteina
translatiivi	puhdiksi	puhdeiksi
abessiivi	puhditta	puhdeitta
instruktiivi	–	puhdein
komitatiivi	–	puhteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	puhdi-
vahva vartalo	puhti-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

Sanan alkuperä on epäselvä. Sen on toisaalta esitetty kuuluvan puhua, puhkua yms. sanojen yhteyteen, ja toisaalta sen on arveltu olevan johdos *puhtaa-verbistä yhdessä puhde-sanan kanssa.^[1]

Aiheesta muualla

• puhti Kielitoimiston sanakirjassa