puhde

Suomi

Substantiivi

puhde (48-F)

1. (vanhahtava) hämärän aika

Ääntäminen

• IPA: /ˈpuhdeˣ/
• tavutus: puh‧de

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	puhde	puhteet
genetiivi	puhteen	puhteiden puhteitten
partitiivi	puhdetta	puhteita
akkusatiivi	puhde; puhteen	puhteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	puhteessa	puhteissa
elatiivi	puhteesta	puhteista
illatiivi	puhteeseen	puhteisiin puhteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	puhteella	puhteilla
ablatiivi	puhteelta	puhteilta
allatiivi	puhteelle	puhteille
muut sijamuodot
essiivi	puhteena	puhteina
translatiivi	puhteeksi	puhteiksi
abessiivi	puhteetta	puhteitta
instruktiivi	–	puhtein
komitatiivi	–	puhteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	puhtee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	puhdet-

Etymologia

Sanan alkuperä on epäselvä. Sitä on arveltu (yhdessä puhti-sanan kanssa) *puhtaa ’herättää’ -verbistä johdetuksi. Sanan itämerensuomalainen alkumerkitys olisi siten ’herätys, heräämisaika’.^[1][2]

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

iltapuhde, puhdetyö

Aiheesta muualla

• puhde Kielitoimiston sanakirjassa