purto

Suomi

Substantiivi

purto (1-K)

1. ruokaväli, tauko

   Istuu sitten vaiti pitkän purron ja huokaa vihdoin kuin itsekseen: Missä nyt laulellee laulujansa sekin. (Juho Hoikkanen, Lohilahden opettaja, 1922)

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	purto	purrot
genetiivi	purron	purtojen
partitiivi	purtoa	purtoja
akkusatiivi	purto; purron	purrot
sisäpaikallissijat
inessiivi	purrossa	purroissa
elatiivi	purrosta	purroista
illatiivi	purtoon	purtoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	purrolla	purroilla
ablatiivi	purrolta	purroilta
allatiivi	purrolle	purroille
muut sijamuodot
essiivi	purtona	purtoina
translatiivi	purroksi	purroiksi
abessiivi	purrotta	purroitta
instruktiivi	–	purroin
komitatiivi	–	purtoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	purro-
vahva vartalo	purto-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

johdos verbistä *purtaa ’antaa syötävää’, liittynee verbin purra yhteyteen^[1]