ruumen

Suomi

Substantiivi

ruumen (32)

1. (tavallisemmin monikossa) puinnissa viljasta irtoava akana tai muu syötäväksi kelpaamaton osa

Ääntäminen

• IPA: /ˈruːmen/
• tavutus: ruu‧men

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	ruumen	ruumenet
genetiivi	ruumenen	ruumenten ruumenien
partitiivi	ruumenta	ruumenia
akkusatiivi	ruumen; ruumenen	ruumenet
sisäpaikallissijat
inessiivi	ruumenessa	ruumenissa
elatiivi	ruumenesta	ruumenista
illatiivi	ruumeneen	ruumeniin
ulkopaikallissijat
adessiivi	ruumenella	ruumenilla
ablatiivi	ruumenelta	ruumenilta
allatiivi	ruumenelle	ruumenille
muut sijamuodot
essiivi	ruumenena (ruumenna)	ruumenina
translatiivi	ruumeneksi	ruumeniksi
abessiivi	ruumenetta	ruumenitta
instruktiivi	–	ruumenin
komitatiivi	–	ruumenine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	ruumene-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	ruumen-

Aiheesta muualla

• ruumen Kielitoimiston sanakirjassa