sointi

Suomi

Substantiivi

sointi (5-J)

1. (akustiikka) sinimuotoisen värähtelyn l. ääneksen ja sen yläsävelsarjan muodostama ääni
2. (fonetiikka) äänihuulten värähtelyn aikaansaama puheen ominaisuus

   Soinnin olemassa olon perusteella määräytyy konsonanttien soinnillisuus tai soinnittomuus.

Ääntäminen

• IPA: /ˈsoi̯nt̪i/
• tavutus: soin‧ti

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	sointi	soinnit
genetiivi	soinnin	sointien (sointein)
partitiivi	sointia	sointeja
akkusatiivi	sointi; soinnin	soinnit
sisäpaikallissijat
inessiivi	soinnissa	soinneissa
elatiivi	soinnista	soinneista
illatiivi	sointiin	sointeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	soinnilla	soinneilla
ablatiivi	soinnilta	soinneilta
allatiivi	soinnille	soinneille
muut sijamuodot
essiivi	sointina	sointeina
translatiivi	soinniksi	soinneiksi
abessiivi	soinnitta	soinneitta
instruktiivi	–	soinnein
komitatiivi	–	sointeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	soinni-
vahva vartalo	sointi-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi soida (vartalo soi- ) + johdin -nti

Käännökset

1. sinimuotoisen värähtelyn l. ääneksen ja yläsävelsarjan ääni

ruotsi: klang

saksa: Klang

Liittyvät sanat

• häly
• sekaääni
• sointu
• sävel
• yliääni
• ääni

Johdokset

• adjektiivit: soinnikas, soinnillinen, soinniton, sointinen
• adverbit: sointisesti
• substantiivit: sointisuus

Yhdyssanat

bassosointi, falsettisointi, kokonaissointi, kuorosointi, puhesointi, orkesterisointi, sointilyhenne, sointisävy, sointiväri, yhteissointi, yleissointi

Vieruskäsitteet

• [2] fonetiikka: ääntymäpaikka, ääntymätapa

Anagrammit

siinto, soitin, toisin

Aiheesta muualla

• sointi Kielitoimiston sanakirjassa
• sointi Tieteen termipankissa