solvaus

Katso artikkeli Solvaus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

solvaus (39)

1. loukkaus, panettelu
2. (historia, oikeustiede) aikaisemmassa lainsäädännössä kunnianloukkausrikoksiin sisältynyt rikosnimike, jonka alaiseen tekoon syyllistyi se, joka esitti toisesta sellaisen hätäisesti lausutun loukkauksen, joka ei sisältänyt herjausta

Ääntäminen

• IPA: /ˈsolʋɑus/ tai /ˈsolʋɑu̯s/
• tavutus: sol‧va‧us / sol‧vaus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	solvaus	solvaukset
genetiivi	solvauksen	solvausten solvauksien
partitiivi	solvausta	solvauksia
akkusatiivi	solvaus; solvauksen	solvaukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	solvauksessa	solvauksissa
elatiivi	solvauksesta	solvauksista
illatiivi	solvaukseen	solvauksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	solvauksella	solvauksilla
ablatiivi	solvaukselta	solvauksilta
allatiivi	solvaukselle	solvauksille
muut sijamuodot
essiivi	solvauksena	solvauksina
translatiivi	solvaukseksi	solvauksiksi
abessiivi	solvauksetta	solvauksitta
instruktiivi	–	solvauksin
komitatiivi	–	solvauksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	solvaukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	solvaus-

Etymologia

• teonnimi verbistä solvata

Liittyvät sanat

Vieruskäsitteet

• herjaus

Aiheesta muualla

• solvaus Kielitoimiston sanakirjassa