tarra

Suomi

Katso artikkeli Tarra Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

tarra (9)

1. etiketti tai muu lappu, jonka toinen puoli on liimapintainen ja toisella puolella on kuva, tekstiä tai tilaa kirjoitukselle

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪ɑrːɑ/
• tavutus: tar‧ra

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	tarra	tarrat
genetiivi	tarran	tarrojen (tarrain)
partitiivi	tarraa	tarroja
akkusatiivi	tarra; tarran	tarrat
sisäpaikallissijat
inessiivi	tarrassa	tarroissa
elatiivi	tarrasta	tarroista
illatiivi	tarraan	tarroihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	tarralla	tarroilla
ablatiivi	tarralta	tarroilta
allatiivi	tarralle	tarroille
muut sijamuodot
essiivi	tarrana	tarroina
translatiivi	tarraksi	tarroiksi
abessiivi	tarratta	tarroitta
instruktiivi	–	tarroin
komitatiivi	–	tarroine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	tarra-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• takaperojohdos sanasta tarrata;^[1] vuonna 1959 käyttöön otettu uudissana^[2]

Käännökset

1. toiselta puoleltaan liimapintainen lappu

englanti: sticker espanja: pegatina f. hollanti: sticker m. kroatia: naljepnica f. makedonia: налепница (nalepnitsa) f. norja (riksmål): klistremerke n. norja (bokmål): klistremerke n. norja (nynorsk): klistremerke n. normanni: stiqueur m.

ruotsi: klistermärke saksa: Sticker m. serbia: налепница (nalepnitsa) f. tanska: klistermærke n. tšekki: nálepka f. turkki: etiket venäjä: накле́йка (nakléjka) f., сти́кер (stíker) m. viro: kleebik, kleeps

Liittyvät sanat

• tarrain
• tarrata, tarrautua

Yhdyssanat

• heijastintarra, magneettitarra, osoitetarra, sinitarra, tarraheijastin, tarrakiinnitteinen, tarrakiinnitys, tarrakuva, tarralenkkari, tarramerkki, tarranauha, tarrapapiljotti, verotarra

Aiheesta muualla

• tarra Kielitoimiston sanakirjassa
• tarra Tieteen termipankissa
• Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Tarra. Kotimaisten kielten keskus

Gallura

Substantiivi

tarra f.

1. maaperä, maa-aines, maa

Ääntäminen

• IPA: /tarːa/

Tavutus

• tavutus: tar‧ra

Etymologia

• samaa tarkoittavasta latinan sanasta terra

Hollanti

Substantiivi

tarra f. (ei monikkoa)

1. taara

Iiri

Substantiivi

tarra m.

1. maaperä, maa-aines, maa

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪ˠaɾˠə/

Tavutus

• tavutus: tar‧ra

Etymologia

• samaa tarkoittavasta keskienglannin sanasta terr tai tarr < muinaisenglannin sanasta teoru tai teru < germaanisen kantakielen sanasta *terwą < indoeurooppalaisen kantakielen sanasta *derwo- < sanasta *dóru (’puu’)

Liittyvät sanat

Johdokset

• gaineamh tarra, tarraghaineamh
• poll tarra
• tarra guail
• tarramhacadam

Verbi

tarra

1. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoona verbistä tar

Aiheesta muualla

Niall Ó Dónaill: Foclóir Gaeilge-Béarla, An Gúm (1977): ”tarra”

Indonesia

Substantiivi

tarra

1. rinnakkaismuoto sanasta tara

Korsika

Substantiivi

tarra f.

1. maaperä, maa-aines, maa

Ääntäminen

• IPA: /tarːa/

Tavutus

• tavutus: tar‧ra

Etymologia

• samaa tarkoittavasta latinan sanasta terra

Liittyvät sanat

Synonyymit

• terra

Uzbekki

Substantiivi

tarra

1. eräs melonin alalaji: ns. armeniankurkku (Cucumis melo var. flexuosus)
2. edellisestä ja rypäleistä valmistettu sakea mehu

Liittyvät sanat

Rinnakkaismuodot

• tarrak