tinnitus

Katso artikkeli Tinnitus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

tinnitus (39)

1. (lääketiede) korvissa soiminen tai humina, joka voi johtua esimerkiksi korvan ja sen lähikudosten vaurioitumisesta tai melulle altistumisesta

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	tinnitus	tinnitukset
genetiivi	tinnituksen	tinnitusten tinnituksien
partitiivi	tinnitusta	tinnituksia
akkusatiivi	tinnitus; tinnituksen	tinnitukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	tinnituksessa	tinnituksissa
elatiivi	tinnituksesta	tinnituksista
illatiivi	tinnitukseen	tinnituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	tinnituksella	tinnituksilla
ablatiivi	tinnitukselta	tinnituksilta
allatiivi	tinnitukselle	tinnituksille
muut sijamuodot
essiivi	tinnituksena	tinnituksina
translatiivi	tinnitukseksi	tinnituksiksi
abessiivi	tinnituksetta	tinnituksitta
instruktiivi	–	tinnituksin
komitatiivi	–	tinnituksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	tinnitukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	tinnitus-

Etymologia

latinan tinnitus < tinnire 'soida'

Käännökset

1. korvissa soiminen tai humina, joka voi johtua esimerkiksi korvan ja sen lähikudosten vaurioitumisesta tai melulle altistumisesta

englanti: tinnitus

turkki: kulak çınlaması

Liittyvät sanat

• soida

Synonyymit

• tinnitys

Aiheesta muualla

• tinnitus Kielitoimiston sanakirjassa

Englanti

Substantiivi

tinnitus (monikko tinnituses)

1. tinnitus