tukko

Suomi

Substantiivi

tukko (1-A)

1. yhdessä pidetty nippu tai kimppu heiniä, karvoja tms.
2. jokin jolla tukitaan

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪ukːo/
• tavutus: tuk‧ko

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	tukko	tukot
genetiivi	tukon	tukkojen
partitiivi	tukkoa	tukkoja
akkusatiivi	tukko; tukon	tukot
sisäpaikallissijat
inessiivi	tukossa	tukoissa
elatiivi	tukosta	tukoista
illatiivi	tukkoon	tukkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	tukolla	tukoilla
ablatiivi	tukolta	tukoilta
allatiivi	tukolle	tukoille
muut sijamuodot
essiivi	tukkona	tukkoina
translatiivi	tukoksi	tukoiksi
abessiivi	tukotta	tukoitta
instruktiivi	–	tukoin
komitatiivi	–	tukkoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	tuko-
vahva vartalo	tukko-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

hiustukko, karvatukko, pumpulitukko, ruohotukko, trasselitukko, vanutukko, veritukko, väkitukko

Aiheesta muualla

• tukko Kielitoimiston sanakirjassa