vaaja

Suomi

Substantiivi

vaaja (9)

1. maahan pystytety kiinnityspaalu

   Hilan riu’ut työnnettiin tolppien, jotka muodostuivat kahdesta vierekkäisestä vitsaksilla yhteensidotusta vaajasta, väliin ja pujotettiin tolppien vitsasten välisiin reikiin.

   Katiska sidottiin joen liejuiseen pohjaan vaajaksi työnnettyyn riukuun.

2. suuitsemiseen käytetty kiila

   Kirveen terä suuittiin kuivasta koivusta vuollulla vaajalla.

   Uusissa työkaluissa varren suuitsemiseen käytetään teräksisiä vaajoja.

Ääntäminen

• IPA: [ˈʋɑːjɑ]

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	vaaja	vaajat
genetiivi	vaajan	vaajojen (vaajain)
partitiivi	vaajaa	vaajoja
akkusatiivi	vaaja; vaajan	vaajat
sisäpaikallissijat
inessiivi	vaajassa	vaajoissa
elatiivi	vaajasta	vaajoista
illatiivi	vaajaan	vaajoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	vaajalla	vaajoilla
ablatiivi	vaajalta	vaajoilta
allatiivi	vaajalle	vaajoille
muut sijamuodot
essiivi	vaajana	vaajoina
translatiivi	vaajaksi	vaajoiksi
abessiivi	vaajatta	vaajoitta
instruktiivi	–	vaajoin
komitatiivi	–	vaajoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	vaaja-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

balttilainen laina^[1]

Käännökset

1. pystyvaaja

ruotsi: påle

viro: vai

2. suuitusvaaja

ruotsi: kil

Liittyvät sanat

• suuita
• vaajaaminen
• vaajata
• vaajoittaa