vana

Suomi

Substantiivi

vana (9)

1. aluksen ilmaan tai veteen jättämä kulkujälki, perävana

   Veneen vana katoaa pian aaltoihin.

   Lentokoneiden taivaalle piirtämät vanat näkyvät sopivalla säällä vielä pitkään koneiden mentyä.

2. vako, uurros

   Kottaraiset tulevat auran vanalle etsimään matoja.

3. (kasvitiede) kasvin ilmaverson varsiosa

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋɑnɑ/, [ˈʋɑ̝nɑ̝]
• tavutus: va‧na

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	vana	vanat
genetiivi	vanan	vanojen (vanain)
partitiivi	vanaa	vanoja
akkusatiivi	vana; vanan	vanat
sisäpaikallissijat
inessiivi	vanassa	vanoissa
elatiivi	vanasta	vanoista
illatiivi	vanaan	vanoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	vanalla	vanoilla
ablatiivi	vanalta	vanoilta
allatiivi	vanalle	vanoille
muut sijamuodot
essiivi	vanana	vanoina
translatiivi	vanaksi	vanoiksi
abessiivi	vanatta	vanoitta
instruktiivi	–	vanoin
komitatiivi	–	vanoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	vana-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. vana ilmassa tai vedessä

bulgaria: след m. englanti: trail, (lentokoneen) condensation trail, contrail

venäjä: след m.

2. auran vana

Ks. vako, uurros

3. kasvitiede

ruotsi: stängel

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: vanamo

Yhdyssanat

jälkivana, kukkavana, perävana, vanavesi

Aiheesta muualla

• vana Kielitoimiston sanakirjassa
• vana Tieteen termipankissa
• vana Suomen etymologisessa sanakirjassa

Ido

Adjektiivi

vana

1. turha, tulokseton

Latina

Adjektiivi

vāna

1. yksikön feminiinimuoto sanasta vānus
2. monikon neutrimuoto sanasta vānus
3. (taivutusmuoto) monikon neutrin akkusatiivimuoto sanasta vānus

Adjektiivi

vānā

1. (taivutusmuoto) yksikön feminiinin ablatiivimuoto sanasta vānus

Ruotsi

Substantiivi

vana yl. (1) (yks. määr. vanan[luo], mon. epämäär. vanor[luo], mon. määr. vanorna[luo])

1. tapa, tottumus, rutiini

Aiheesta muualla

• vana Svenska Akademiens ordbokissa SAOBissa (ruotsiksi)

Tšekki

Substantiivi

vana f.

1. amme, kylpyamme

Viro

Adjektiivi

vana (gen. vana, part. vana)

1. vanha

   vana inimene – vanha ihminen

   vana aednik, õpetaja, tööline – Vanha puutarhuri, opettaja, työntekijä

   vanema põlve kirjanik – vanhemman polven kirjailija

   Tallinn on vana linn. – Tallinna on vanha kaupunki.

Taivutus

• ÕS 2013 tyyppi 17u (sõna)

Sijamuotoja	Yksikkö	Monikko
Nominatiivi	vana	vanad
Genetiivi	vana	vanade
Partitiivi	vana	vanu vanasid
Illatiivi	vanasse	vanadesse (vanusse)

• (mahdollinen)

Vertailuasteet

• komparatiivi vanem
• superlatiivi kõige vanem ja vanim

Liittyvät sanat

Vastakohdat

• noor
• uus

Johdokset

• adverbit: vanasti
• substantiivit: vanus, vanadus, vanake, vanur
• verbit: vananema

Yhdyssanat

• vanaaegne, vanamoodne
• igivana
• vanamees, vanaisa, vanaema, vanatädi, vanamutt, vanavanem, vanavanaema,
• vanalinn, vanainimene, vanaeit, vanahärra, vanasõna, vanarahvas, vanaproua, vanatühi, vanapaar, vanapoiss,
• jõuluvana, näärivana
• vanadekodu

Substantiivi

vana (gen. vana, part. vana)

1. vanha

   vanad ja noored – vanhat ja nuoret

Taivutus

• ÕS 2013 tyyppi 17u (sõna)

Aiheesta muualla

• vana Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)
• vana sanastossa [PSV] Eesti keele põhisõnavara sõnastik (viroksi)

Võro

Adjektiivi

vana (gen. vana, part. vanna)

1. vanha