viilu

Suomi

Substantiivi

viilu (1)

1. puuviilu

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋiːlu/
• tavutus: vii‧lu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	viilu	viilut
genetiivi	viilun	viilujen
partitiivi	viilua	viiluja
akkusatiivi	viilu; viilun	viilut
sisäpaikallissijat
inessiivi	viilussa	viiluissa
elatiivi	viilusta	viiluista
illatiivi	viiluun	viiluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	viilulla	viiluilla
ablatiivi	viilulta	viiluilta
allatiivi	viilulle	viiluille
muut sijamuodot
essiivi	viiluna	viiluina
translatiivi	viiluksi	viiluiksi
abessiivi	viilutta	viiluitta
instruktiivi	–	viiluin
komitatiivi	–	viiluine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	viilu-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

johdos sanasta viillä^[1]

Liittyvät sanat

• viilokki

Johdokset

• verbit: viiluttaa

Yhdyssanat

kyntöviilu, mahonkiviilu, puuviilu, tammiviilu, viilupuu, viilusaha

Aiheesta muualla

• viilu Kielitoimiston sanakirjassa