virike

Suomi

Substantiivi

virike (48-A)

1. kimmoke, heräte, yllyke

   Hän sai Pariisin-matkallaan valtavasti taiteellisia virikkeitä.

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋirikeˣ/
• tavutus: vi‧ri‧ke

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	virike	virikkeet
genetiivi	virikkeen	virikkeiden virikkeitten
partitiivi	virikettä	virikkeitä
akkusatiivi	virike; virikkeen	virikkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi	virikkeessä	virikkeissä
elatiivi	virikkeestä	virikkeistä
illatiivi	virikkeeseen	virikkeisiin virikkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	virikkeellä	virikkeillä
ablatiivi	virikkeeltä	virikkeiltä
allatiivi	virikkeelle	virikkeille
muut sijamuodot
essiivi	virikkeenä	virikkeinä
translatiivi	virikkeeksi	virikkeiksi
abessiivi	virikkeettä	virikkeittä
instruktiivi	–	virikkein
komitatiivi	–	virikkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	virikkee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	viriket-

Etymologia

liittyy sanojen viri, virittää, vireä, virkeä yms. yhteyteen;^[1] Sana on ollut äytössä 1800-luvun jälkipuoliskolta^[2].

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: virikkeellinen, virikkeetön, virikkeinen

Yhdyssanat

virikehäkki, virikekirja, virikeköyhä, virikerikas, virikeympäristö

Aiheesta muualla

• virike Kielitoimiston sanakirjassa