Vadelma
putkilokasvilaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Vadelma ( Rubus idaeus), myös punavadelma, vattu tai vatukka, on hyönteispölytteinen, monivuotinen vatukoihin kuuluva puolipensas.
Vadelmasta on jalostettu puutarhavadelmaksi kutsuttuja viljelyyn sopivia muotoja, jonka marjat ja sato ovat suurempia kuin villivadelmalla. Tavallisimpia lajikkeita ovat Muskoka ja Ottawa.[3] Puutarhavadelman marja voi olla myös keltainen. Keltainen puutarhavadelma maistuu yleensä makealta ja miedolta.[4]
Vadelmalla on kaksivuotiset, piikikkäät, toisena vuonna kukkivat versot[5]. Tästä tekee poikkeuksen eräs jalostuksen tuloksena syntynyt syksyllä marjova lajike, joka tuottaa satoa ensimmäisen vuoden versoihin.
Remove ads
Ulkonäkö ja koko



Vadelmapensas voi kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi. Vadelman varsi on yleensä piikikäs. Sen vihreät lehdet ovat sahalaitaisia. Vadelman kukka kasvaa noin yhden senttimetrin kokoiseksi ja on normaalisti vihertävänvalkoinen. Itse marja on monen pienen yhteenkasvaneen luumarjan muodostama kerrannaisluumarja. Väriltään se on kypsänä tummanpunainen. Villivadelmasta on olemassa myös harvinainen valkoinen värimuoto[6].
Remove ads
Levinneisyys ja elinympäristö
Tyypillisiä vadelman kasvupaikkoja luonnossa ovat hakkuuaukeat ja ojan vierustat. Vadelmaa kasvaa myös kallioilla ja typpipitoisilla alueilla. Se ei kuitenkaan kestä puiden kanssa kilpailua, vaan katoaa metsän varttuessa. Vadelma on yleinen koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, missä se on harvinainen.
Käyttö ravintona
Vadelmissa eli vadelmapensaan marjoissa on runsaasti sokeria varsinkin aurinkoisina kesinä. Hedelmähappoja vadelmassa on kohtalaisesti. Kivennäis- ja hivenaineista vadelmassa esiintyy runsaasti etenkin magnesiumia ja mangaania.
Vadelmia käytetään tuoreeltaan sekä mehuina ja hilloina. Niistä valmistetaan myös kiisseliä, viinejä, liköörejä sekä siirappia ja viinietikkaa. Makeisissa ja kosmeettisissakin tuotteissa käytetään vadelmia. Vadelman lehdistä voi tehdä teetä, ja niitä voi kerätä jo nuppuisina keväällä salaattien sekaan ja ruokien koristeeksi. Myös nuoria kuivattuja kevätversoja voi hyödyntää. Teenä lehtiä käytetään joko tuoreena, kuivattuna tai hiostettuna. Hiostus sopii erittäin hyvin vadelmalle ja tuo esille uusia aromeja. Lehdissä on C-vitamiinia 400 mg per 100 g, venäläisissä tutkimuksissa jopa kaksinkertaisesti tämä määrälähde?. Lehtiä voi kerätä ensimmäisen vuoden versoista koko kesän mutta toisen vuoden versoista viimeistään kukinnan aikana.
Vadelman tuholaisia
- Vattukoi (Lampronia rubiella)
- Vattukuoriainen (Byturus tomentosus)
- Vattukärpänen (Pegomya rubivora)
- Vattukärsäkäs (Anthonomus rubi)
- Vatunvarsisääski (Thomasiniana theobaldi)
Ravintoainesisältö
100 grammaa tuoreita vadelman marjoja sisältää ravintoaineita keskimäärin[7]:
- Valkuaisaineet 0,9 g
- A-vitamiini (RE) 2,2 µg
- B1-vitamiini 0,03 mg
- B2-vitamiini 0,05 mg
- B3-vitamiini eli niasiiniekvivalentti 0,8 mg
- B5-vitamiini eli pantoteenihappo 0,24 mg
- B6-vitamiini 0,09 mg
- C-vitamiini 24 mg
- E-vitamiini (a-TE) 1,10 mg
- H-vitamiini eli biotiini 1,9 µg
- Fosfori 37 mg
- Kalium 210 mg
- Kalsium 33 mg
- Koboltti 3 µg
- Kromi 2 mg
- Kupari 120 mg
- Magnesium 25 mg
- Mangaani 1,1 mg
- Molybdeeni <10 mg
- Pii 2 mg
- Rauta 1,1 mg
- Rikki 18 mg
- Sinkki 0,43 mg
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads